Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys Italiassa 2025
Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13. huhtikuuta 2025. Ulkomailla ennakkoäänestys järjestetään 2.–5. huhtikuuta 2025 välisenä aikana, mutta monessa ennakkoäänestyspaikassa aukioloaika on käytännön syistä mainittua ajanjaksoa lyhyempi. Italiassa ennakkoäänestys järjestetään Milanossa 4-5.4. ja Roomassa 2-5.4.

Samassa ennakkoäänestyksessä on mahdollista äänestää ennakkoon kahdessa eri vaalissa. Aluevaaleja ei kuitenkaan toimiteta Helsingin kaupungissa eikä myöskään Ahvenanmaan maakunnassa.
Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä edustojen lisäksi suomalaisilla aluksilla, jotka liikkuvat Suomen rajojen ulkopuolella ennakkoäänestysajankohtana. Oikeusministeriöllä on yleisvastuu vaalien toimeenpanosta. Oikeusministeriö on julkaissut vaalit.fi-verkkosivuilla listan ennakkoäänestyspaikoista(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)ja niiden aukioloajoista.
Koko ennakkoäänestysajanjakson ja vaalipäivän ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut voivat ennakkoäänestää myös kirjeitse ulkomailta. Ohjeet kirjeäänestykseen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) löytyvät oikeusministeriön vaalisivuilta.
Lisätietoja:
Alue- ja kuntavaalien äänestyspaikat Italiassa
- Suomen suurlähetystössä, Via Lisbona 3, 00198 Rooma
2.4.2025 14.00 – 17.00
3.-4.4.2025 10.00 – 13.00, 14.00 – 17.00
5.4.2025 10.00 – 14.00 - Suomen kunniakonsulaatissa, Via Santa Tecla 4, 20122 Milano
4-5.4.2025 10.00-15.00 - Äänioikeus(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) alue- ja kuntavaaleissa. Jos sinulla on oikeus äänestää, sinulle lähetetään äänioikeusilmoitus, joko postitse tai sähköisesti Suomi.fi-palveluun. OTA MUKAASI PRINTATTUNA sähköinen ilmoitus. Jos äänioikeusilmoitus ei ole tullut voit äänestää kuitenkin henkilökortilla, passilla tai ajokortilla.
- Tietoa vaaleista ja äänestämisestä oikeusministeriön vaalisivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)
- Ohjeet kirjeäänestykseen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)