Koronavirusuutiset Intiassa

Intian koronavirustilanne on parantunut helmikuun aikana. Suomesta saapuvilta matkailijoilta edellytetään rokotustodistus. 14.2.2022 lähtien Suomesta saapuvilta rokotetuilta matkustajilta ei vaadita PCR-testiä eikä karanteenia. Kansainvälistä lentoliikennettä ja viisumien myöntöä rajoitetetaan edelleen. Alueelliset liikkumis- ja matkustusrajoitukset saattavat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla ja eri osavaltioiden käytännöt vaihtelevat. Maskin käyttö on pakollista.

Maahantulosäännökset

Suomesta saapuvilta matkustajilta vaaditaan todistus koronarokotuksesta. EU:n koronarokotetodistus hyväksytään, jos rokotetta on saatu vähintään kaksi annosta. Suomesta Intiaan saapuvilta vähintään kaksi rokoteannosta saaneilta matkustajilta ei 14.2.2022 lähtien vaadita PCR-testitodistusta. Saaapuvia matkustajia voidaan kuitenkin lentokentällä ohjata satunnaistestaukseen, jolloin testiin osallistuminen on velvoittavaa. Karanteenivaatimus maahan saapumisen jälkeen on poistettu.

Intian turistiviisumien myöntö on edelleen pääosin keskeytetty. Viisumeita voidaan harkinnan mukaan myöntää eräille viisumikategorioille esimerkiksi työn vuoksi. Pakottavien matkustussyiden osalta ole yhteydessä lähimpään Intian edustustoon.

Intian viisumin pidennystä voit anoa FRRO:lta.

Lisätietoja:

Liikkuminen

Kansainvälinen lentoliikenne Intiaan toimii yhä rajoitetusti.

Kansainvälisiä lentoja järjestetään rajoitetusti kahdenvälisiin sopimuksiin (Air Bubble) perustuen. Lentovaraukset suoraan ko. lentoyhtiöiltä tai matkatoimistoista.

Alueelliset liikkumis- ja matkustusrajoitukset saattavat muuttua yllättäen. Osavaltioiden välillä käytännöt vaihtelevat. 

Julkinen liikenne on käynnissä. Käytännöt voivat vaihdella osavaltioittain.

Intian hallituksen avustava koronapuhelin neuvoo rajoitusten ja terveyskysymysten osalta englanniksi numerossa + 91 11 23 978 046. Oman alueen tilannetta voi seurata esimerkiksi paikallismediasta tai olemalla yhteydessä osavaltion neuvovaan päivystyspuhelimeen. Lisäksi kannattaa mahdollisuuksien mukaan seurata osavaltiohallitusten verkkosivuja sekä paikallisuutisia.

Lisätietoja:

 

Terveys

Uusien rekisteröityjen tartuntojen kokonaismäärä on laskenut Intiassa. Sairaalat eivät ole ylikuormittuneita. Tautitilanne vaihtelee eri osavaltioissa.

Suojamaskin käyttö on ulkona liikuttaessa ja julkisilla kulkuneuvoilla matkustettaessa pakollista. Maskia tulee käyttää myös sisätiloissa kuten ostoskeskuksissa. Matkailijoiden kuume saatetaan mitata esimerkiksi hotelleissa, kaupoissa tai julkista liikennettä käytettäessä. Paikallisviranomaiset saattavat vaatia koronaviruksen seurantaan kehitetyn intialaisen Aarogya Setu -mobiilisovelluksen lataamista ja käyttöä erilaisissa tilanteissa.

Mikäli epäilet koronavirustartuntaa, ole ensimmäiseksi yhteydessä Intian hallituksen englanninkieliseen korona-päivystyspuhelimeen, joka neuvoo seuraavien askelten osalta. Päivystyspuhelin neuvoo kansalaisia ja ulkomaalaisia numerossa + 91 11 23 978 046. Samasta numerosta saat tietoa myös alueesi koronapotilaita hoitavista sairaaloista ja voit esittää muita koronatilanteeseen liittyviä kysymyksiä.

Lisätietoja:

Sanktiot rajoitusten rikkomisesta

Rajoitusten rikkomisesta saatetaan tuomita sakkoihin tai jopa pidättää.

Lisätietoja:

Edustuston asiakaspalvelu

Konsuli-, passi- ja laillistamisasiat:

Konsuli-, passi- ja laillistamisasioiden asiakaspalvelu vain ajanvarauksella. Ajanvaraus passi- ja laillistusasioihin sähköpostiin [email protected]

Viisumi- ja oleskelulupa-asiat:

New Delhin suurlähetystö ja ulkoinen palveluntarjoajamme VFS Global ottavat vastaan viisumi- ja oleskelulupahakemuksia vain ajanvarauksella.

Ulkoistuspartnerimme VFS Global New Delhissä vastaanottaa rajoitetusti viisumihakemuksia. Ajanvaraus tehdään suoraan VFS:n ajanvarausjärjestelmässä. Ohjeet ja lista niistä hakijakategorioista, jotka voivat jättää viisumihakemuksen, löytyy VFS:n verkkosivuilta https://visa.vfsglobal.com/ind/en/fin/news/customers-can-submit-visa(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Oleskeluluvanhakijan tulee ensin tehdä hakemus Maahanmuuttoviraston Enter Finland järjestelmässä. Tämän jälkeen, kun on hakijan vuoro saada aika tunnistautumiseen, hakijaan ollaan suurlähetystöstä yhteydessä  tapaamisajan antamiseksi. Hakijaan ollaan yhteydessä Enter Finlandissa olevan sähköpostin perusteella, joten on tärkeää, että hakijan yhteystiedot ovat oikein järjestelmässä.

Viisumeihin ja oleskelulupiin liittyvät tiedustelut sähköpostiin [email protected]

 

Lisätietoja:

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen [email protected].  Pyydämme huomioimaan, että ilmoituksen muuttamista ja poistamista koskevien pyyntöjen käsittely on ajoittain ruuhkautunut.