Vierailu vapaan lehdistön maassa

Helsingin Sanomissa isäntänä toimi vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. Kuva: Zsolt Porcsin.

Joulukuun 2018 alussa 10-henkinen unkarilainen toimittajaryhmä vieraili Helsingissä Suomen Budapestin-suurlähetystön kutsumana. Toimittajat olivat Transparency International Hungaryn 6. tutkivan journalismin mentorointiohjelman (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)osallistujia. Matkan hienoimpiin hetkiin kuului tutustuminen Helsingin Sanomien lehdistönvapauskampanjaan, jonka lehti toteutti presidenttien Vladimir Putinin ja Donald Trumpin kesäkuisen kokouksen yhteydessä  ("Mr. President, welcome to the land of Free Press!")

Päivälehden museossa oli esillä kuva keväällä 2018 lakkautetusta päivälehti Magyar Nemzetistä. Kuvassa Magyar Nemzetin entinen toimittaja András Kósa. Kuva: Dániel Balázs.

Matkan aikana unkarilaiset toimittajat tutustuivat Suomen mediaan ja erilaisissa toimituksissa työskenteleviin suomalaisiin kollegoihinsa laajasti.  Ohjelmaan kuului käynti Ylessä, Helsingin Sanomissa,  mm. tutkivaa journalismia julkaisevan Long Playn toimituksessa ja Talouselämässä. Ryhmä kävi Päivälehden museossa ja tapasi toimittaja Jessikka Aron, joka kertoi kokemuksistaan venäläistä propagandaa käsittelevien artikkeleidensa julkaisemisen yhteydessä.

Ylessä ryhmän ottivat vastaan ajankohtaistoimituksen päällikkö Riitta Pihlajamäki ja MOT-toimituksen vastaava tuottaja Hanna Takala. Kuva: Dániel Balázs.

Matkan paras anti oli kokemusten ja ajatusten vaihto puolin ja toisin. Suomalaiset toimittajat ottivat unkarilaiset vieraat lämmöllä ja kiinnostuksella vastaan, ja keskusteltavaa käytännön asioista sekä ajankohtaisista aiheista olisi riittänyt pitemmäksikin aikaa.

Tiiviin ohjelman johdosta ryhmälle ei jäänyt paljon vapaa-aikaa, mutta monet onnistuivat käyttämään senkin todella tehokkaasti. Käynti meren rannalla oli monilla tavoitteena. Glögi ja karjalan piirakat tulivat tutuiksi Senaatintorin joulumarkkinoilla ja toimittajat pääsivät piipahtamaan myös upouudessa Oodi-kirjastossa.

Osana maakuvatyötään Suomen Budapestin-edustusto oli yhteistyökumppanina Transparency Internationalin Unkarin-osaston kanssa järjestämässä tutkivan journalismin mentorointiohjelmaa vuonna 2018. Ohjelman tavoitteena on, että kokeneista toimittajista ja opiskelijoista tai aloittelevista toimittajista muodostuvat mentori-mentoroitava -parit tuottavat artikkelin sovitusta aiheesta yhteistyössä. Noin neljää kuukautta kestävän kirjoitusprosessin aikana ohjaaja jakaa aktiivisesti tietoa tutkivassa journalismissa käytetyistä työkaluista ja metodeista. Artikkelit käsittelivät erilaisia korruptiotapauksia, ja ne julkaistiin ohjelman päätteeksi.