Laulujoutsenen laulua on kuultu Unkarissa jo 10 vuotta

Musiikilla on aina ollut erityinen rooli Unkarin ja Suomen välisisissä suhteissa. Unkarilainen musiikinopetus on Suomessa kaikkien tuntemaa ja esimerkiksi suomalaiskuorot vierailevat Unkarissa tiuhaan. On myös suuri rikkaus, että Unkarissa toimii useampikin suomalaista musiikkia esittävä kokoonpano, joista yksi tärkeimmistä on Laulujoutsen-yhtye, jonka 10 vuotista „uraa” juhlittiin marraskuun alussa.

Laulujoutsen-yhtye esiintymässä
Laulujoutsen-yhtye (Kuva: Raimo Frondelius)

Musiikilla on aina ollut erityinen rooli Unkarin ja Suomen välisisissä suhteissa. Unkarilainen musiikinopetus on Suomessa kaikkien tuntemaa ja esimerkiksi suomalaiskuorot vierailevat Unkarissa tiuhaan. On myös suuri rikkaus, että Unkarissa toimii useampikin suomalaista musiikkia esittävä kokoonpano, joista yksi tärkeimmistä on Laulujoutsen-yhtye, jonka 10 vuotista „uraa” juhlittiin marraskuun alussa.

„Laulujoutsen-yhtyeen esiintymiset ovat vuosittaisten Unkarissa järjestettävien suomalaistilaisuuksien kantava voima: olemme saaneet nauttia laulujoutsenista niin vuosittaisissa suomalaisissa adventtijumalanpalveluksissa, kauneimmat joululaulut –tilaisuuksissa kuin toukokuun vappupiknikilläkin sekä vuosien saatossa lukuisissa muissa Unkarin suomalaiset –yhdistyksen ja suurlähetystön tilaisuuksissa” – totesi suurlähettiläs Markku Viiri yhtyeen 10-vuotisjuhlatilaisuudessa pidetyssä juhlapuheessaan.

Yhtyeen jäsenet, Unkarissa asuvat suomalaiset ja suomentaitoiset unkarilaiset, ovat vuosien saatossa vaihtuneet tiuhaan, onhan kuoroon usein liittynyt vain muutamaksi vuodeksi Unkariin muuttaneita suomalaisia. Toisaalta, yhtyeestä löytyy myös alusta asti mukana olleita. Yhtyeen moottori ja kantava voima on kuitenkin koko ajan ollut kuoron johtaja ja perustaja Kinga Marjatta Pap. Ilman häntä ei varmasti olisi laulujoutseniakaan.

Laulujoutsen-yhtyeen johtaja Kinga Marjatta Pap.
Laulujoutsen-yhtyeen johtaja Kinga Marjatta Pap (Kuva: Raimo Frondelius)

Yhtyeen vaihtuvasta jäsenistöstä huolimatta koko kymmenen vuoden ajan laulujoutsenten repertuaari on ollut uskomattoman korkeatasoista ja monipuolista, esitellen yleisölle usein suomalaisten säveltäjien tuntemattomampia teoksia tai klassisten kappaleiden mielenkiintoisia, erilaisia sovituksia. Laulujoutsenet ei pitäydy vain vanhassa ja tutussa vaan haastaa koko ajan itseään ja yleisöään! Ja kaikesta kuultaa samalla vahvasti rakkaus musiikkiin ja laulamiseen. Kaikkea hyvää yhtyeelle tulevaan!