Kilpailukutsu: Unkariin liittyvät paikat Suomessa, Suomi-paikat Unkarissa

Suomen ja Unkarin yhteyksistä on tehty jo monta tutkielmaa, mutta tiedämme kovin vähän niistä konkreettisista paikoista, jotka jollain tavoin liittyvät kahden kansan keskinäiseen yhteydenpitoon, kiinnostukseen ja kunnioitukseen. Me, Suomen ja Unkarin suurlähetystöt Helsingissä ja Budapestissä julistamme juuri satavuotisuuden saavuttaneiden diplomaattisuhteiden johdosta leikkimielisen kilpailun, johon odotamme valokuvia ja/tai videoita ja lyhyitä tarinoita suomalais-unkarilaisiin yhteyksiin liittyvistä kohteista ja paikoista.

Tunnettuja esimerkkejä tällaisista kohteista ovat vaikkapa talvisodan unkarilaisten vapaaehtoisten muistotaulu Lapuan kirkossa ja Akseli Gallen-Kallelan muistomerkki Tonavan rannalla Budassa. Mutta paikka voi olla tärkeä muutenkin kuin kulttuurihistoriallisesti – olisi kiinnostavaa tietää, millaisessa tilanteessa nimensä on saanut esimerkiksi Kalevalan kävelykatu Nyíregyházassa tai Esztergominpuisto Espoossa.

Suomessa olevia kohteita käsittelevät kuvat/videot ja tarinat tulee lähettää osoitteeseen [email protected]. Unkarin kohteista materiaalit lähetettään osoitteeseen [email protected] viimeistään 30.10.2020. Pyydämme että viestin asiakentän alkuun kirjoitettaisiin Dip100.

Lähetetyistä materiaaleista koostetaan myös valikoima suurlähetystöjen kotisivuille.

Parhaan valokuvan/videon ja tarinan lähettäjä saa palkinnoksi kodikkaan illallisen suurlähettilään residenssissä. Suomessa asuvan voittajan kutsuu Helsinkiin Unkarin suurlähettiläs György Urkuti, ja Unkarissa asuvan voittajan illallisen Budapestissä järjestää Suomen suurlähettiläs Markku Virri.