Kuntavaalien ennakkoäänestys Kroatiassa 2021

Vuoden 2021 kuntavaalit on siirretty kesäkuulle. Vaalien siirtämisestä annettu laki tuli voimaan 29. maaliskuuta. Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13.6.2021. Ennakkoäänestys on mahdollista ulkomailla 2.-5.6.2021. Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla. Äänioikeutettua kehotetaan tilaamaan kirjeäänestysmateriaali myös siinä tapauksessa, että hän suunnittelee äänestävänsä ulkomailla varsinaisina ennakkoäänestyspäivinä. Koronapandemian johdosta ennakkoäänestyksen järjestäminen ilmoitetusti ennakkoäänestyspaikassa ei välttämättä toteudu maan viranomaisten lyhyelläkin aikasäteellä ilmoittamien rajoitusten tai sulkujen johdosta.

Ennakkoäänestyspaikat sijaitsevat Suomen edustustoissa tai niiden toimipaikoissa 75 maassa. Yhteensä ennakkoäänestyspaikkoja ulkomailla on 108.

Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä edustojen lisäksi suomalaisilla aluksilla, jotka liikkuvat Suomen rajojen ulkopuolella ennakkoäänestysajankohtana.

Kuntavaaleissa äänioikeus on sidoksissa ao. kunnassa asumiseen – siten pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa.

Oikeusministeriöllä on yleisvastuu vaalien toimeenpanosta. Vaalit.fi-(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)verkkosivuilla julkaistaan  lista  ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista.

Ennakkoäänestyspaikkana Kroatiassa toimii Suomen suurlähetystö Zagrebissa:

Suomen suurlähetystö
Eurocenter, Miramarska 23, 5. krs
10000 Zagreb, Kroatia

sähköposti: [email protected]
virkapuhelin: +385 98 279 457

Ennakkoäänestyksen päivämäärät ja kellonajat:
2.-5.6.2021 (KE-LA)
Klo: 10:00 – 14:00

Kuntavaaleissa äänioikeutettu voi käyttää äänioikeuttaan myös kirjeäänestyksessä, jonka järjestämisestä vastaa oikeusministeriö.

Äänioikeutettua kehotetaan tilaamaan kirjeäänestysmateriaali myös siinä tapauksessa, että hän suunnittelee äänestävänsä ulkomailla varsinaisina ennakkoäänestyspäivinä. Koronapandemian johdosta ennakkoäänestyksen järjestäminen ilmoitetusti ennakkoäänestyspaikassa ei välttämättä toteudu maan viranomaisten lyhyelläkin aikasäteellä ilmoittamien rajoitusten tai sulkujen johdosta. Kirjeäänestyksen määräajat, ohjeet ja materiaalien tilauslomake löytyvät vaalit.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) -sivuilta