Suomalaiskoira Jyrä vahvistaa Suomen osaamisen tunnettavuutta Kreikassa

Suomalaiskoirat, ja laajemmin Suomen osaaminen koirien kouluttamisessa nousivat vahvasti otsikoihin ympäri maailmaa koronan levitessä ja Suomen kouluttamien koronakoirien ansiosta. Koronakoirat eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka palvelevat maatamme ansiokkaasti, vaan koiria työskentelee myös monilla muilla aloilla, ja ne ovat olennainen osa muun muassa suomalaisten rajavartioiden toimintaa.

Ateenan edustuston lähettilään sijaisella Katja Karppisella oli ilo ja kunnia vierailla Kreikan Alexandroupolissa tutustumassa Suomen rajan toimiin EU:n jäsenmaiden yhteistyössä. Kansainvälisen eläinten päivän 4.10. kunniaksi tämä tarina kertoo rajavartijakoira Jyrästä.

Jyrä ja hänen tiiminsä (Jyrän ohjaaja, sekä kaksi muuta raja-ammattilaista) vakuuttivat osaamisellaan, ammattitaidoillaan ja kokemuksillaan. Jyrä on ollut jo lukuisilla ulkomaankomennuksilla, eikä kerta ole ensimmäinen Kreikassakaan. Jyrä on siis konkari, seitsemänvuotias Belgianpaimenkoira maliois-uros, jonka aktiivinen koulutus jatkui noin kahden-kolmen vuoden ikään, jolloin Jyrän koettiin olevan valmis tositoimiin. Käytännössä koulutus jatkuu kuitenkin koko uran ajan, joten myös hänen ohjaajaltaan vaaditaan erityistaitoja ja kärsivällisyyttä, sekä vankkaa kokemusta koirien kouluttamisesta.

Suomalaisilla rajavartioilla on pitkään jatkuneen yhteistyön tuloksena hyvät yhteydet Kreikan eri viranomaisiin, mutta se, että Suomen tiimiin kuuluu olennaisena osana Jyrän kaltaisia karvaisempia ammattilaisia, nostaa Suomen profiilia ja haluttavuutta näihin vaativiin operaatioihin. Muillakin mailla toki koiria vahvistuksena toisinaan on, mutta Suomen osalta koiran mukana olo on enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Jyrä on vahvasti tiiminsä jäsen; hänen pitää ymmärtää, kuka on ns. ”omaa porukkaa” ja tarvittaessa kyetä kuuntelemaan myös muita tiimin jäseniä. Jos kuitenkin ohjaaja on estynyt töistä, ei Jyräkään tee töitä – isäntä on isäntä, lauman johtaja Jyrän näkökulmasta, vaikka muutkin tiimiläiset ovat osa laumaa. Myös tiimi näkee Jyrän ”yhtenä jätkistä”.

Ensikohtaaminen Jyrän kanssa

Jyrä tulee isäntänsä hallitussa ohjannassa ilolla tutustumaan. Alkutervehdysten ja nuuhkailujen jälkeen on kuitenkin selvää, että hän on töitä tekevä ammattilainen, jolla on omat vaatimuksensa, varauksensa ja roolinsa – jos joku ei häntä miellytä, hän selkeästi ilmaisee asiansa. Tänään Jyrällä ei ole vastalauseita, ja jatkamme ihmistiimiläisten kanssa jutustelua koirista rajavartiolaitoksen toiminnassa.

Keskustelemme muun muassa Jyrän ja muiden ammattia harjoittavien koirien rekrytoinnista, ja tulee ilmi, että vain harvat ja valitut, sopivimmat yksilöt tulevat valikoiduiksi tähän vaativaan työhön. Vähääkään mahdollisesti käytöshäiriöiset koirat eivät sovi, vaikka koiralla pitää olla myös runsaasti rohkeutta ja voimaa, hyvää ja tottelevaista käytöstä unohtamatta. Jyrä on (kärjistetysti, ja ohjaajansa sanoin) tavallaan työkalu, mutta samalla Jyrä on kuitenkin koira, ja sen on saatava ja voitava olla myös oma itsensä lenkkeilyineen ja leikkeineen. Siksi niin koiralta, kun ohjaajaltakin vaaditaan hyvää pelisilmää ja erinomaista yhteistyökykyä.

Työtiiminsä lisäksi Jyrä on myös ohjaajansa perheenjäsen. Kun Jyrä n. 10-vuotiaana eläköityy, jää hän perheensä luokse ansaituille eläkepäivilleen, kuten monet muutkin karvaiset kollegansa (ja arvatenkin vierailee myös ihmistiiminsä luona aika ajoin!). Jyrä on mainio esimerkki suomalaisesta osaamisesta ja vahvuuksistamme monilla eri osa-alueilla – jättämättä huomioitta sitä ihmisten osaamista!

Sananen Jyrän tiimistä Kreikassa

Tavatessani suomalaiset rajavartijat saan kattavan briiffin muutakin Eurooppaa paljon puhuttaneesta Kreikan rajatilanteesta ja muuttoliikkeestä. Osa rajaoperaatioista on pitkälle etukäteen suunniteltu; osaan lähdetään mukaan lyhyelläkin varoitusajalla tarpeen mukaan. Jokainen tiimiläisistä on Jyrän tavoin ollut ennenkin Kreikan rajatoimissa mukana, ja ovat avoimin ja innokkain mielin osallistumassa tuulevaisuudessakin. Iloni on kuulla ja oppia, kuinka Suomi toteuttaa aktiivisesti ja ammattitaitoisesta kansainvälisiä velvoitteitaan, ja kuinka hyvin yhteistyö muun muassa kreikkalaisten kanssa on sujunut. Saan myös laajemman ja syvällisemmän kuvan missä kaikkialla ja miten Suomi vaikuttaa, monillakin kentillä ja osa-alueilla, eri tehtävissä. Ja monissa näistä tehtävistä mukana ovat myös karvaiset ammattilaiset.

Ei voi muuta kun nostaa hattua rajavartioillemme, jotka kovan paineen alaisissakin paikoissa toimivat ammattitaitoisesta ja suomalaista osaamista jakaen, samalla tuoden omia kokemuksiaan ja oppejaan maailmalta meille Suomeen. Kiitokset siis Jyrälle ja ihmistiimilleen, hyvää ja merkityksellistä työtä teette täällä ja muualla, vaikka se ei aina laajemmalle yleisölle näkyvää olekaan.

Edustusto toivottaa Jyrälle ja muille kaltaisilleen karvaisille ystäville ja työtovereille mahtavaa kansainvälistä eläinten päivää 4.10.2021!

 

Teksti & kuvat: Katja Karppinen / Embassy of Finland