Katsaus Kreikan merenkulkusektorille

Kreikalla on pitkät perinteet merenkulussa, ja kreikkalaiset laivanvarustajat ovat 4.000 aluksellaan Euroopan suurin toimija sektorilla. Joillain laivanvarustajilla on omistuksia mm. jalkapallojoukkueista, mediakonserneista, hotelleista ja öljynjalostuksesta. Kreikan satamista on pari yksityistetty ja muita ollaan yksityistämässä lainoittajien kanssa sovittujen velvoitteiden takia. Kreikan ja Italian sekä Kreikan mantereen ja saariston välisessä liikenteessä toimii kolme laivayhtiötä. Kreikan telakoilla on viime vuosina ollut pääasiassa vain korjaus- ja huoltotoimintaa. Kreikka tavoittelee nesteytetyn maakaasun osalta laivojen tankkauskeskuksen asemaa itäisellä Välimerellä.

Kreikalla on pitkät perinteet merenkulussa. Maan laaja saaristo ja sijainti Euroopan, Aasian ja Afrikan mantereiden risteyksessä on vaikuttanut elinkeinon säilymiseen vahvana. Vain osa kreikkalaisista varustamoista ilmoittaa tulonsa Kreikkaan, ja merenkulusta saatujen tulojen arvioidaan vastaavan noin 6,6 % Kreikan bruttokansantuotteesta. Kreikkalaisomistuksessa on reilut 20 % globaalista kauppalaivastotonnistosta ja 54 % eurooppalaisomisteisesta tonnistosta.

Kuva: © Andriaki Shipping

Julkisuudessa näkyneiden tilastojen (3/2021) mukaan oli kreikkalaisten omistuksessa kaikkiaan noin 4.000 alusta, ja niiden lisäksi oli rakenteilla vielä 134 alusta. Tätä kauppalaivastoa hallinnoi arviolta 800-900 merenkulkualan yhtiötä, joista suurin osa omistaa 2-3 alusta. Monet näistä alan toimijoista ovat perheyrityksiä, jotka haluavat pitää ohjakset omissa käsissään. Valtaosa yrityksistä toimii kuivarahdin puolella. Keskisuuria yhtiöitä pidetään kaikkein nälkäisimpinä laajentamaan toimintaansa. Kreikkalaisalusten keskimääräiseksi iäksi arvioidaan 11,7 vuotta.

Kreikkalaisomisteista laivoista vain 584 oli kirjautunut Kreikan alusrekisteriin johtuen maan tiukemmista vaatimuksista sen piiriin kuuluville laivoille. Kreikkalaisomisteisista aluksista iso osa on rekisteröitynyt mukavuuslippujen alle: Liberian rekisterissä on 931 alusta, Marshall –saarten rekisterissä 877 alusta ja Panaman rekisterissä 419 alusta. Kreikkalaisten omistamia aluksia on rekisteröity kaikkiaan 32 eri maahan.

Suurimpia varustamoita alusten arvolla mitattuna ovat Maran Tankers Management(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) , M(Linkki toiselle web-sivustolle.)aran Dry Management(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) , Maran Gas Maritime(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Angelicoussis), Dynacom Tankers Management(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ,  Dynagas(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) , Sea Traders S.A. (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(George Prokopiou), TMS Cardiff (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(George Oikonomou), Thenamaris(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Nicolas Martinos),  Tsakos Group(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) , Technomar Shipping(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(George Giouroukos), Laskaridis Group(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) , Eastern Mediterranean Maritime(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Thanassis Martinos),  Navios(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)  (Angeliki Fragkou), Star Bulk(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Petros Pappas), GasLog(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Peter Livanos), Golden Union(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) , Golden Cargo (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(Theodoros Veniamis) , Anna Angelicoussi  Alpha Gas(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ,  Pantheon Tankers(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) , Alpha Bulkers Shipmanagement(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) , Tsakos Energy Navigation(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)  (Nikos Tsakos), ja Fafalios (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)Shipping (Dimitris Fafalios).

Muita isoja merenkulkualan yrityksiä ovat: Capital Group(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Evangelos Marinakis), Costamare Shipping Group(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Konstantinos Konstantakopoulos), Libra Group(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (George Logothetis), Minerva Marine(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Andreas Martinos) , Thenamaris(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Nicolas Martinos), Marmaras Navigation(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)/D(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)elta tanker(Linkki toiselle web-sivustolle.)s(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(Dimitris Diamantidis), Olympic Shipping and Managemen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)t (Onassis Foundation), Diana Shipping Inc(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Symeon Paleos), Chandris Group(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Chandris:in perhe), Neda Maritime(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Likiardopoulos:in perhe), New Shipping (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(Adamantios Polemis), Polembros Shipping(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Spyros Polemis), Enterprises Shipping and Trading(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Viktor Restis), Centrofin Management(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Dimitris Prokopios) , Arcadia Shipmanagement(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Angelopoulos:in perhe) , Enesel s.a(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Filippos & Antonis Lemos), George Moundreas & co(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Moundreas:in perhe), Lomar Shipping(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Yiorgos Logothetis), Kyklades Maritime(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(Yiannis Alafousos), Eletson Corporation(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Laskarina Karastamati) , Nereus Shipping (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(Michalis Lemos), Samos Steamship(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Nikolas Inglesis), Avin International(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Vardinoyiannis).   

Monella näistä laivanvarustajista on myös liiketoimintaa maissa. Capital Maritime:n omistaja Marinakis on pääosakkaana ateenalaisessa jalkapallojoukkue Olympiakos:issa ja brittiläisessä Nottingham Forest –joukkueessa, yksityisissä tv-kanavissa Mega Channel, Alter Ego ja One Channel, printtimedioissa To Vima ja Ta Nea. Marinakis osallistuu myös kunnallispolitiikkaan Pireuksen kaupunginvaltuustossa. Kyklades Maritime:n omistaja Alafousos on pääosakkaana ateenalaisessa jalkapallojoukkue Panathinaikos:issa, tv- ja radiokanavilla Alpha ja Skai.

Avin International:in omistava Vardinoyiannis –suku omistaa öljynjalostusyhtiö Motor Oil:in, polttoaineiden vähittäismyyntiketjun Avin ja laivojen tankkausyhtiö SEKA:n. Vardinoyiannis on osakkaana yksityisillä tv-kanavilla Star ja Alpha, elokuvien tuotannossa ja jakelussa Odeon –yhtiöllään, pääosakkaana Anek Lines –lauttayhtiössä, osakkaana Pireus Bank:issa ja edustaa Ferraria Kreikassa. Laskaridis Group:illa on majoitustoimintaa keskeisellä paikalla Ateenan keskustassa, osuuksia kauppakeskuksista, kasinosta ja vähemmistöosuus Aegean Airlines:ista.

Kuva: © Pireuksen kaupunki

Matkustajaliikennettä harjoittavat yhtiöt

Attica Group (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) on suurin kreikkalainen matkustajaliikennettä harjoittava yhtiö, johon kuuluvat Superfast Ferries, Blue Star Ferries ja Hellenic Seaways. Yhtiö liikennöi omistamillaan 30 matkustajalautalla Kreikan ja Italian väliä yhteistyössä Anek Lines:in kanssa sekä Pireuksen sataman ja Kreikan saarten väliä. Yhtiö liikennöi kuuden vuoden ajan myös Hangon ja Rostockin väliä. Yhtiön suurin omistaja on viime vuosina ollut investointiyhtiö Marfin Investment Groupin(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (MIG) 79,4 % osuudella, jolla on ollut taloudellisia ongelmia yhtiön pääomistajan menehtymisen jälkeen liiallisen velkaantumisen takia. Yhtiön osakkeista siirtyi 31,3 % velkojen realisoinnin myötä systeemiselle Pireus Bank(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan):ille. Pidetään hyvin todennäköisenä, että MIG joutuu myymään Attica Group:in osakkeet velkojensa maksamiseksi, kun pandemian rajoituksista on päästy ja yhtiön osakkeen arvo korjaantunut.

Minoan Lines(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) on vuodesta 2008 kuulunut italialaisen Grimaldi -konsernin omistukseen 9 aluksellaan. Yhtiö pitää kotipesäänsä Kreetan saarella ja kuljettaa matkustajia Kreetalta Pireuksen satamaan poiketen myös muillakin saarilla matkan aikana. Italian satamiin yhtiö kuljettaa reitillä Patra-Igoumenitsa-Ancona-Trieste.

ANEK Lines(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) on toinen Kreetan saarelta käsin toimiva yhtiö matkustajaliikenteessä, joka liikennöi Kreetan satamista Pireukseen ja lähisaarille 9 aluksellaan. Yhtiö liikennöi myös Patrasta Italian satamiin (Ancona, Bari, Venetsia). 

Saaristoliikenteessä toimivia pienempiä yhtiöitä ovat Golden Star Ferries(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) 6 aluksellaan , Dodekanisos Seaways(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) 3 aluksellaan , Cyclades Fast Ferries(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) 3 aluksellaan Rafinan satamasta sekä Aegean Speed Lines(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) 1 aluksellaan.

Tärkeimmät satamat

Kreikka sitoutui yksityistämään satamiaan osana talouskriisin aikana sovittuja toimia lainoittajien kanssa. Yksityistäminen aloitettiin Pireuksen satamasta, joka toteutui vuoden 2016 alussa kiinalaisen Cosco -yhtiön hankittua 51 % osuus satamasta optiolla lisätä osuutta 67 %:iin. Sataman leasing-sopimus on voimassa vuoteen 2052. Thessalonikin satama yksityistettiin vuonna 2018, ja tarjouskilpailun voitti saksalainen investointiyhtiö, joka myi osuutensa edelleen helmikuussa 2021 kreikkalaisvenäläisen yrittäjän, Savvidis:in, Belterra –yhtiölle. Yksityistämisprosessin toiselle kierrokselle ovat edenneet Kreetan Iraklionin, Alexandroupolin, Kavalan ja Igoumenitsan satamat, joka tarkoittaa sitovien tarjousten tekemistä hyväksyttyjen investointiryhmien taholta. Kreikka yrittää myös parantaa rautatieinfrastruktuuriaan palvelemaan lisääntynyttä tavaraliikennettä pohjoisen suuntaan, että maanteitse tapahtuvaa syöttöliikennettä saataisiin vähennettyä.

Cosco maksoi Pireuksen sataman (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)hyödyntämissopimuksesta 386 milj. EUR, ja sitoutui tekemään satamaan 350 milj. EUR edestä investointeja infrastruktuurin parantamiseen pääasiassa 5 vuoden sisällä sopimuksesta mutta 50 milj. EUR arvosta investointeja oli mahdollista toteuttaa vielä vuoteen 2026 mennessä. Kreikan valtion kirstuun kertyy sopimuksen myötä 3,5 % osuus sataman liikevaihdosta.

Yksityistämisen myötä Pireuksen satamasta on tullut Välimeren vilkkain konttisatama ja Euroopan neljänneksi suurin satama (5,44 milj. TEU/2019). Sataman nykyinen kapasiteetti on 7,2 milj. TEU, ja se työllistää yli 1000 henkilöä ja palvelee yli 24.000 laivaa vuosittain. Coscon suunnitelmissa on rakentaa vielä neljäs konttilaituri satama-alueelle ja laajentaa konttiliikennettä 10 milj. TEU:hun. Pireuksesta on laajaa syöttöliikennettä muihin Välimeren satamiin, Balkanille ja Mustalle Merelle.

Satama-alueelle on rakennettu yksityinen 4G/LTE –mobiiliverkko Vodafonen toimittamana, ja siten jatkossa voidaan satamassa hyödyntää myös NB-IoT –teknologiaa.  Sopimusvelvoitteiden mukaan satama-alueelle tulee rakentaa kaksi matkustajaterminaalia yli 280 metristen risteilyalusten palvelemiseksi. Projekti on jo käynnistetty, ja 103 milj. EUR arvoisen investoinnin odotetaan valmistuvan kolmessa vuodessa – osittain Euroopan aluerahaston rahoituksella. Kreikan tavoitteena on näin lisätä Pireuksen houkuttelevuutta risteilyalusten kotisatamaksi.

Thessalonikin sataman(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) yksityistämisestä parhaan tarjouksen teki South Europe Gateway Thessaloniki –yhtiö (SEGT), jonka pääosakas oli saksalainen investointirahasto, Deutsche Invest Equity Partners omistamansa Melbury –yhtiön kautta. Vähemmistöosakkaana yhtiössä oli kreikkalaisvenäläinen liikemies Ivan Savvidis, Beltrerra Investments –yhtiöllään (Kyproksella), jolle saksalainen sijoitusyhtiö möi osuutensa pari kuukautta sitten. Savvidis on toiminut kaksi kautta kansanedustajana Venäjän duumassa ja investoinut pääasiassa Pohjois-Kreikkaan hotelleihin, jalkapallojoukkueeseen, veden pullotusyhtiö Sourotis:iin, mediasektorille (Imerissia –lehti ja tv-kanava Open tv). Yrittäjä oli aikaisemmin tunnettu omistamistaan tupakan tuotantolaitoksista Venäjällä ja Kreikassa, jotka hän myi sittemmin japanilaisille.

Alexandroupolin (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)ja Kavalan(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) satamien yksityistämisen toiselle kierrokselle hyväksyttiin 4 investoijaryhmää, joiden sitovia tarjouksia odotetaan. Igoumenitsan(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) sataman yksityistämisen toiselle kierrokselle puolestaan hyväksyttiin 7 investoijaryhmää.

Kreikan yksityistämisvirasto avasi huhtikuun alussa tarjouskilpailuprosessin vähintään 67 % osuuden myymisestä Iraklionin satamasta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) Kreetan saarella, jolla on keskeinen rooli risteilymatkailun kannalta. Seuraavaksi odotetaan yksityistämisprosessi aloitettavan Keski-Kreikassa sijaitsevasta Voloksen satamasta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja Patraksen satamasta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) Italiaan menevän liikenteen väylänä.

Kuva: © Patraksen satama

Kreikkalaiset telakat

Pääasiassa laivojen huolto- korjaustelakoita ovat Onex Syros shipyards(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) Syroksen saarella ja Spanopoulos Group(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan):in telakka Salaminan saarella . Onex päätyi myös Elefsinan telakan pääomistajaksi entisen omistajan jättämine velkoineen. Halkidan(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)  ja Peraman(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) telakat ovat pienempiä.

Hellenic Shipyards(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) on entinen Skaramangasin telakka, jonka laivanvarustaja Stavros Niarchos alun perin rakensi Kreikan puolustusvoimien laivatilauksia ja Niarchoksen omien laivojen korjaus- ja huoltotoimintaa silmällä pitäen. Yhtiö on ollut saksalaistelakan, abudabilaisen yhtiön, ja Kreikan valtion omistuksessa ilman että sen toiminta olisi kantanut pitkälle. Kreikan valtio on yrittänyt realisoida telakan kiinteän omaisuuden tarjouskilpailun avulla jo kahteen kertaan ilman toivottua tulosta, kun omaisuuden myymiseksi on asetettu minimihinta. Telakan uudelleen käynnistämistä on yritetty viritellä Kreikan puolustusvoimien suunnitteleman fregattitilauksen osittaista valmistusta silmällä pitäen mutta telakan uuden omistajan tulisi investoida kymmeniä miljoonia euroja fasiliteettien modernisoimiseksi.

Korinton kanava

Laivaliikenne suljettiin toistaiseksi Korinton kanavassa alkuvuonna 2021 tapahtuneiden maanvyörymien takia. Kreikan valtio aikoo vahvistaa kanavan seinämiä ja tehdä muita tarvittavia parannustöitä arviolta 9 miljoonaa euroa maksavalla projektilla, jotta mahdollisilta tulevaisuuden ongelmilta vältytään. Julkinen tarjouskilpailu aiotaan laittaa vireille syksyllä valmistuvan raportin jälkeen.

Kreikan hallituksen tavoitteita merenkulkusektorilla

Kreikan hallitus on ilmoittanut ottavansa jatkossa huomioon ympäristökriteereitä saaristoliikenteen julkisista liikennöintisopimuksista päättäessään. Näitä sopimuksia on tehty kaupallisesti kannattamattomien saarten reiteille, joiden yhteydet mantereelle ovat kuitenkin elintärkeitä matkailun ja tavaroiden saatavuuden kannalta. Tämä antaa kimmokkeen alan yrityksille vähentää päästöjä omistamillaan aluksilla. Kreikan väestöstä noin viidennes asuu saarilla.

Hallituksen tavoitteena on houkutella laivanvarustajia rekisteröimään aluksensa Kreikan rekisteriin. Suunnitteilla on muutoksia koskien rekisterin tuottamia sähköisiä palveluita ja kreikkalaislipun alla kulkevien laivojen alempaan miehistöön sovellettavia kansainvälisiä työehtosopimuksia kansallisten työehtosopimusten sijaan. Hallituksen suunnitelmissa on myös asettaa näiden yhtiöiden verotus nykyistä alemmalle tasolle.

Nesteytetyn maakaasun tankkauskeskus kehitteillä

Maakaasun jakelusta vastaava valtionyhtiö DEPA Commercial (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)kehittää Pireuksen ja Iraklionin satamien osalta nesteytetyn maakaasun tankkausfasiliteetteja ja sen jakelua laivoille myös maitse vuoden 2022 loppuun mennessä. Kreikka tavoittelee näillä toimilla keskeistä asemaa nesteytetyn maakaasun tankkauskeskuksena itäisellä Välimerellä.

 

Teksti: Neuvonantaja Jaana Oikarinen-Vasilopoulos, Suomen suurlähetystö, Ateena