Christine Schildt: Kreikka sydämessäni
Tänä vuonna juhlitaan Suomen ja Kreikan 100-vuotisia diplomaattisuhteita ja olemme pyytäneet muutamia tässä mielessä tärkeitä ihmisiä kuvailemaan maiden välisiä kokemuksiaan ja tunteitaan. Vuoden loppua kohden esittelemme Christine Schildtin, joka yhdessä edesmenneen miehensä Göran Schildtin kanssa purjehti ympäri Kreikkaa, kunnes he rantautuivat Leroksen pienelle saarelle.
Tulin Kreikkaan ensimmäisen kerran vuonna 1963, ja siitä lähtien olen elänyt aikuisen elämäni Suomessa ja Kreikassa. Kreikkaan tulooni oli kaksi syytä: ketsi "Daphne" ja Göran Schildt. Vuonna 1965 teimme pidemmän purjehduksen Mustanmeren ympäri, ja sen jälkeen purjehdimme Kreikan eri saarille aina vuoteen 1984 saakka, jolloin "Daphne" siirtyi uudelle innokkaalle purjehtijalle.
Kreikkaa, johon tutustuin 1960-luvun alusta 1970-luvulle, ei enää ole. Olen onnellinen, että sain elää ajanjakson, jolloin Syntagma oli sykkivä alue, jossa oli miellyttävän rauhallista kuljeskella keskustan kaduilla.
Purjehdus ja meri olivat side, joka sitoi Göranin ja minut yhteen. Jo aika varhain päätimme, että olisi ihanteellista löytää ”pikkutalo” jollain saarella ajatellen pitkiä kevät- ja syyspurjehduksia Italian ja Kreikan välillä. "Daphnella" olisi talvisatamansa, ja me voisimme työskennellä talossa talvella. Ennen kaikkea se tarjoaisi rauhallisen paikan Göranin kirjailijantyölle.
Saavuimme purjehtien Mustaltamereltä Lerokselle vuonna 1965 vaihtaaksemme miehistöä. Sisääntulo Agia Marinan satamaan oli ratkaiseva hetki. Molemmat tunsimme vahvasti, että siellä olisi tyyssija ”Daphnelle" ja meille. Näin myös tapahtui ja onnistuimme ostamaan vanhan talon, jonka remontointi alkoi seuraavana vuonna. Se vaati monta vuotta mieluisaa työtä, mutta ennen kaikkea tulimme läheisiksi Leroksen asukkaiden kanssa. Olimme muukalaisia, mutta meistä alkoi vahvasti tuntua, että olimme kotona, ja se tunne on jatkunut näihin päiviin asti.
Göran työskenteli kirjailijana, ja minulla oli kädet täynnä käytännön hommia. Alkuvuosina kaikki tehtiin käsin, vesi kannettiin kaivosta, pyykkikonetta ei ollut, naiset ompelivat vaatteet ja virkkaus ja brodeeraus olivat tyttöjen iltapuhdetöitä. Saarella oli vain kolme taksia, ja jos taloon piti kuljettaa jotain raskaampaa, kuten sementtiä tai kalkkia, piti kääntyä AASIASEMAN puoleen.
Kreikalla on ollut ratkaiseva merkitys elämässämme. Olemme juurtuneet tänne ja onneksemme saaneet tuntea olevamme yksi kreikkalaisista. Elämä ei tietenkään ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta mikä yhdistäisi ihmisiä enemmän kuin yhteiset ilot ja surut.
“Christine ja Göran Schildtin säätiö” Suomessa on ollut elintärkeä tehtävä, jonka tarkoituksena on vahvistaa kulttuuriyhteyksiä Suomen ja Kreikan välillä. Yhteistyö on ollut hyvää ja siihen on kuulunut koululaisvaihtoa, kreikkalaista musiikkia ja tanssia, luentoja sekä erilaisia ryhmämatkoja maiden välillä, joissa kotimme ”Villa Kolkis” Leroksella on ollut ja on edelleen kokoontumispiste.
Kymmenen vuotta sitten, heti Göranin poismenon jälkeen, ryhmä leroslaisia perusti Göran Schildtin muistoregatan. Se on kolmipäiväinen purjehdus Leroksen lähisaarille joka vuosi syyskuussa, ja siihen osallistuu 20 – 25 venekuntaa kaikkialta Euroopasta. Säätiön tarkoitus on yhdistää ihmisiä, vaihtaa ajatuksia sekä yhdessä iloita kulttuurista ja purjehduksesta Välimerellä.
Göranin poismenon jälkeen vuonna 2009 olen yrittänyt seurata niitä polkuja ja ajatuksia, joiden eteen yhdessä työskentelimme. Olemme kiitollisia Suomen suurlähetystölle ja sen positiiviselle henkilöstölle, joilta olemme saaneet tukea vaikeissa päätöksissämme.
Tällä pienellä kirjoituksellani olen yrittänyt palata ajatuksiini puoli vuosisataa sitten, kuinka olen kokenut Kreikan silloin ja nyt.
Christine Schildt
Kuvat: © Christine ja Göran Schildtin säätiö
Lisätietoa:
Villa Schildt(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)
Göran Schildt (wikipedia)(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)