UNCTAD:ista tukea WTO-neuvotteluille

YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin UNCTAD:in Bangkokissa pidetty yleiskokous hyväksyi tänään järjestön tulevien vuosien työohjelman ja analyysin maailmankaupan kehittämistarpeista erityisesti kehitysmaita silmälläpitäen. Suomen valtuuskuntaa kokouksessa johtanut ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi arvioi kokouksen ilmapiiriä hyväksi ja sen antia myönteiseksi. Tehdyt päätökset ja UNCTAD:in tekninen apu auttavat osaltaan erityisesti vähiten kehittyneitä kehitysmaita vastaamaan maailmantalouden globalisaation asettamiin haasteisiin.

Bangkokin kokous oli ensimmäinen laaja-alainen kokoontuminen Seattlessa viime joulukuussa epäonnistuneen WTO:n ministerikokouksen jälkeen. Bangkokissa käydyt keskustelut osoittivat Sasin mukaan selvästi kaikkien yhteisen halun saattaa myös Maailman kauppajärjestön työ normaaleille urilleen. Asiasisältöä koskevista painotuseroista huolimatta uusien kauppaneuvottelujen ja saantoihin perustuvan maailmankaupan tärkeys tunnustetaan. Samaan hengenvetoon todetaan, ettei uuteen epäonnistumiseen ole varaa. Uutta neuvottelukierrosta tarvitaan myös kehitysmaiden odotuksiin vastaamiseksi.

Ministeri Sasin mukaan WTO:n tulevissa neuvotteluissa kehitysmaiden erityistarpeet on otettava huomioon aiempaa painokkaammin. Tähän vaatimukseen voidaan parhaiten vastata EU:n tavoittelemalla laaja-alaisella neuvottelukierroksella. Sasin mukaan erityisesti ongelmallisia kehitysmaiden kannalta ovat niiden kyky toteuttaa hyväksyttyjä sääntöjä sekä kysymykset tekstiileistä ja polkumyyntitulleista. Sasi totesi monella taholla toivottavan, että WTO-neuvottelut voisivat alkaa jo tänä vuonna. Sasi totesi kuitenkin, ettei neuvottelut on valmisteltava hyvin huolellisesti ja siksi neuvottelujen aloittaminen vasta vuonna 2001 on todennäköisempää.

Keskinäisen luottamuksen lisäämisen ohella Bangkokin kokous oli Sasin mielestä merkittävä myös tuodessaan eri kansainvälisten järjestöjen johdon yhteisen pöydän ääreen. YK:n, UNCTAD:in, WTO:n, IMF:n, Maailmanpankin seka lukuisien YK:n alueellisten ja muiden erityisjärjestöjen johtohenkilöiden yhteisillä keskusteluilla ja ongelmien analyysilla on oma merkityksensa. Tätä yhteistyötä on Sasin mukaan syytä jatkaa ja edelleen konkretisoida.
Sasi tapasi kokouksen aikana mm. Intian kauppa- ja teollisuusministeri Shri Murasoli Marana ja Korean ulkomaankauppaministeri Duck-soo Han. Hän tapasi myös Thaimaassa olevien suomalaisten yritysten edustajia.






WTO
YK