Ulkoministeri Haavisto matkustaa EU:n edustajana Etiopiaan

EU:n ulkopoliittinen korkea edustaja Josep Borrell on valtuuttanut ulkoministeri Pekka Haaviston matkustamaan Euroopan unionin edustajana Etiopiaan ja lähialueille. Ulkoministeri Haavisto matkustaa Afrikan Sarven alueelle lähiviikkoina. Hän keskustelee matkallaan Etiopian ja lähialueiden tilanteesta sekä kansainvälisen yhteisön mahdollisuuksista tukea rauhanomaisten ratkaisujen löytämistä. Keskustelujen kohteena on myös humanitaarinen tilanne Tigrayn osavaltiossa Etiopiassa. EU:n ulkoasiainhallinto ja Suomi tiedottavat aiheesta yhdessä tarkemmin lähempänä matkaa.

Ministeri Haavistoa on pyydetty tapaamaan eri toimijoita ja välittämään viranomaisille ja sidosryhmille Euroopan unionin viestit Etiopian tilanteeseen. Ministeri Haavisto matkustaa alueelle yhdessä EU:n Afrikan sarven erityisedustaja Alexander Rondosin kanssa. Matkansa jälkeen ministeri Haavisto raportoi vierailustaan EU:n ulkoasiainneuvostossa 27 jäsenmaalle.

”Olemme seuranneet viimeiset kuukaudet tarkkaan Etiopiassa Tigrayn osavaltiossa tapahtunutta konfliktia. Tietoa aseellisten yhteydenottojen seurauksista on ollut saatavilla vähän ja kannamme erityisesti huolta humanitaarisen tilanteen osalta. Korkean edustajan pyynnöstä matkustan alueelle pian ja tulemme välittämään viestin väkivallan lopettamiseksi”, ulkoministeri Haavisto toteaa.

Kyseessä on toinen kerta, kun EU:n ulkopoliittinen korkea edustaja pyytää ulkoministeri Haavistoa toimimaan edustajanaan. Ministeri Haavisto sai vastaavan valtuutuksen vuonna 2019 Afrikan Sarveen liittyen.

Lisätietoja: erityisavustaja Otto Turtonen, ulkoministerin kabinetti, puh. +358 50 514 5811 ja yksikönpäällikkö Theresa Zitting, Afrikan sarven ja itäisen Afrikan yksikkö, puh. +358 295 351 330

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].