Geneve
Suomen pysyvä edustusto, Geneve
Ulkoministeriön ja Suomen ulkomaanedustustojen henkilöstön sähköpostiosoitteet ovat 15. toukokuuta alkaen pääsääntöisesti muotoa [email protected]. Muutos on osa valtioneuvoston sähköpostiosoitteiden yhtenäistämistä.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on lisännyt nälkää maailmassa ja kasvattanut globaaleja humanitaarisen avun tarpeita. Siksi Suomen vuoden 2023 humanitaarisessa avussa painotetaan elämää pelastavaa ruoka-apua.
Ulkoministeri Pekka Haavisto matkustaa 11.–13. toukokuuta Tukholmaan, Ruotsiin, jossa hän osallistuu Road to Vilnius -seminaariin, EU-maiden ulkoministerien epäviralliseen Gymnich-kokoukseen ja EU:n indopasifiseen foorumiin. Ministeri Haavistolla on matkan aikana myös lukuisia kahdenvälisiä tapaamisia.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on 9. toukokuuta 2023 antanut tuomion henkilötietojen käsittelyä koskevassa asiassa. EIT:n mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin) ja 9 artiklaa (ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus) ei ollut loukattu.
Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu Itämeren valtioiden neuvoston (Council of the Baltic Sea States, CBSS) merituulivoimafoorumiin Berliinissä, Saksassa 9. toukokuuta. Merituulivoimafoorumia isännöivät Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock ja Tanskan ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen.
EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu kehitysministerikokoonpanossa 4. toukokuuta Brysselissä.
Tulevan hallituksen tulee edistää globaalia kestävää kehitystä ja vahvistaa Suomen positiivista kädenjälkeä maailmalla. Näin turvataan myös Suomen oma turvallisuus pitkällä aikavälillä. Tämä on Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) keskeinen viesti hallitusohjelman tekijöille.
Alivaltiosihteeri Kai Sauer vieraili Islannin, Latvian, Liettuan, Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Viron ulkoministereiden kanssa Chisinaussa, Moldovassa ja Odessassa, Ukrainassa 27.–28. huhtikuuta.
Ulkoministeriö päättää Suomen evakuointioperaation Sudanista huomenna torstaina 27. huhtikuuta.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön valtiovierailulla Etelä-Afrikassa allekirjoitettiin 25. huhtikuuta Suomen ulkoministeriön ja Etelä-Afrikan ulkoministeriön välinen rauhanvälityksen yhteistyötä koskeva aiesopimus.