Ulkoministeri Haavisto EU:n ulkoasiainneuvoston kokoukseen

EU:n ulkoministerit kokoontuvat Luxemburgissa maanantaina 18.10. Kokouksen pääaiheita ovat EU:n itäinen kumppanuus, Etiopia, Persianlahti sekä Nicaragua. Ajankohtaisina aiheina esillä ovat muun muassa Afganistan, ilmastodiplomatia, Tunisia ja Länsi-Balkan.

Ulkoasiainneuvostossa keskustellaan joulukuussa järjestettävästä itäisen kumppanuuden huippukokouksesta, jonka on määrä hyväksyä itäisen kumppanuuden prioriteetit tuleville vuosille. Suomi pitää huippukokouksen onnistumista tärkeänä ja korostaa, että työohjelmassa tulisi painottaa kattavan talous- ja investointiohjelman ohella oikeusvaltiokehitystä, korruption vastaista toimintaa, hyvää hallintoa, perusoikeuksia ja yhteistä arvopohjaa sekä näihin liittyvää ehdollisuutta. 

Lisäksi kokouksessa keskustellaan Etiopian ajankohtaisesta tilanteesta ja kartoitetaan, millä keinoin EU voi edistää tulitaukoa ja vuoropuhelua kriisin osapuolten välillä. 

Ulkoasiainneuvosto käy myös keskustelun Persianlahden tilanteesta. Suomen intressinä on Persianlahden alueellinen vakaus ja dialogin vahvistaminen. 

Nicaraguan marraskuisten presidentinvaalien toteutukseen kohdistuu huolia, joten EU:n ulkoministerit keskustelevat kokouksessa unionin lähestymistavasta maan tulevaan hallintoon sekä keinoista demokraattisen opposition tukemiseksi. 

Kokouksessa on määrä hyväksyä päätelmät Bosnia-Hertsegovinasta ja siellä käynnissä olevasta EU:n operaatio Altheasta. 

Lisätietoa:
Ulkoministerin diplomaattiavustaja Laila Clyne, p. +358 295 350 492
Eurooppakirjeenvaihtaja Matti Nissinen p.  +358 295 351 780