Ulkomaankauppaministeri Sasi vierailee Puolassa


Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi vierailee Puolassa 30.-31.10.2000. Virallisen valtuuskunnan lisäksi Sasin mukana matkustaa 13-henkinen liikemiesryhmä.

Sasi tapaa Puolassa vierailun isäntänä toimivan talousministeri, varapääministeri Janusz Steinhoffin lisäksi mm. ulkoministeriön valtiosihteerin Andrzej Ananiczin, EU-pääneuvottelijan Jan Kulakowskin, integraatioviraston alivaltiosihteerin Jaroslaw Pietrasin ja maatalousministeriön alivaltiosihteerin Jerzy Plewan.

Keskustelujen aiheina ovat kahdenvälisen kaupan ja investointien lisääminen maiden välillä sekä EU:n laajentumiseen ja Puolan jäsenyyspyrkimyksiin liittyvät asiat. Myös yleisemmistä kauppapoliittisista kysymyksistä keskustellaan.

Vierailuun liittyy Finpron Varsovassa järjestämä suomalais-puolalainen talousseminaari, jonka ministeri Kimmo Sasi avaa. Seminaariin osallistuu molemmista maista kaupan kehittämisestä kiinnostuneita yrityksiä, kuten Nokia, Rautaruukki, Partek, Fortum, Finnforest, Merita, Sampo, Instrumentarium.

Suomen ja Puolan kauppa on kehittynyt viime vuosina hyvin. Suomelle ylijäämäisen kaupan kokonaisarvo oli viime vuonna 5.5 miljardia markkaa. Puola on Viron jälkeen Suomen suurin vientimaa EU:n uusien jäsenehdokkaiden joukossa. Tämän vuoden tammi-heinäkuussa tuonti Puolasta on lisääntynyt 55 prosenttia ja Suomen vienti Puolaan 24 prosenttia.

Suomen viennissä suurimpia ryhmiä ovat televiestintälaitteet, koneet sekä paperituotteet. Puolasta tuodaan edelleenkin runsaasti hiiltä, mutta viime aikoina on toimitettu myös laivoja, koneita ja laitteita sekä terästuotteita.

Suomalaisinvestoinnit Puolaan ovat yhteenlaskettuna 1990-luvun alusta olleet 350 miljoonaa dollaria. Puolassa toimii tällä hetkellä noin 200 suomalaista yritystä, joista 50 harjoittaa tuotannollista toimintaa.

Lisätietoja: lähetystöneuvos Alpo Oksanen, puh. 09 -1341 5600, 040-7524696, tai erityisavustaja Jan Vapaavuori 050 - 522 4922