Suomen ihmisoikeustilanne YK:n ihmisoikeusneuvoston vertaistarkastelussa

Suomen ihmisoikeustilanteen yleismaailmallinen määräaikaistarkastelu pidetään YK:n ihmisoikeusneuvostossa Genevessä, Sveitsissä 9. marraskuuta. Tarkastelussa YK:n jäsenvaltioilla on mahdollisuus esittää Suomelle kysymyksiä ja suosituksia Suomen ihmisoikeustilanteesta. Suomen poikkihallinnollista valtuuskuntaa johtaa ulkoministeri Pekka Haavisto.


 

Suomen ihmisoikeustilanne on YK:n yleismaailmallisessa määräaikaistarkastelussa (Universal Periodic Review; UPR) Genevessä 9. marraskuuta. Kyseessä on Suomen ihmisoikeustilanteen neljäs tarkastelu. Samassa UPR-istunnossa on tarkasteltavana myös 13 muun maan, muun muassa Alankomaiden, Puolan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan ihmisoikeustilanteet. Istunto järjestetään 7.–18. marraskuuta.

Geneven-vierailunsa aikana ulkoministeri Haavisto tapaa lisäksi muun muassa YK:n uuden ihmisoikeusvaltuutetun Volker Türkin, Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtajan Tedros Ghebreyesusin, Punaisen Ristin kansainvälisen komitean puheenjohtajan Mirjana Spoljaric Eggerin sekä kansainvälisten kansalaisjärjestöjen edustajia.

”Suomi on sitoutunut jatkuvaan ihmisoikeustilanteemme kehittämiseen. Tässä tarkastelussa tuomme esille saavutuksiamme sekä haasteitamme, joista olemme aina valmiita keskustelemaan muiden YK:n jäsenvaltioiden kanssa. Olen myös kiitollinen kansalaisyhteiskunnan vahvasta panoksesta tähän tarkasteluun”, ministeri Haavisto toteaa.
 

Valtioiden vertaistarkastelu on tärkeä osa YK:n ihmisoikeusneuvoston työtä

Yleismaailmallinen määräaikaistarkastelu on Yhdistyneiden kansakuntien (YK) ihmisoikeusneuvoston yhteydessä toimiva valtioiden vertaistarkastelun mekanismi. UPR-mekanismin avulla neuvosto tarkastelee säännöllisesti noin neljän vuoden välein jokaisen YK:n jäsenvaltioiden ihmisoikeusvelvoitteiden ja -sitoumusten toteutumista.  Tarkastelussa YK:n jäsenvaltiot esittävät kysymyksiä ja suosituksia tarkastelun kohteena olevalle valtiolle sen ihmisoikeustilanteen kehittämiseksi. Tarkastelussa oleva valtio raportoi aiemmin saatujen suositusten toimeenpanosta neuvostolle.

UPR-mekanismi on tärkeä osa YK:n ihmisoikeusneuvoston toimintaa. Se tarjoaa valtioille mahdollisuuden keskustella ihmisoikeuskysymyksistä konkreettisella tasolla. UPR nauttii YK:n jäsenvaltioiden vahvaa sitoutumista, mikä vahvistaa UPR-mekanismin vaikuttavuutta myös maatasolla.

Myös Suomi on vahvasti sitoutunut UPR-mekanismiin. Suomi suhtautuu avoimesti ja rakentavasti omasta ihmisoikeustilanteestaan käytävään vuoropuheluun ja saamiinsa suosituksiin. Suomi antaa suosituksia muille tarkastelussa oleville valtioille.
 

Yhteistyössä kohti Suomen tarkastelua

UPR-tarkasteluun valmistautuminen on koko valtionhallinnon yhteinen ponnistus. Suomen poikkihallinnollisessa valtuuskunnassa on mukana edustajat lähes jokaisesta ministeriöstä sekä kolme riippumatonta tarkkailijajäsentä.  Kansalaisyhteiskunta on ollut tiiviisti mukana Suomen valmistautumisessa.

Tarkastelun lähtökohtana on Suomen ihmisoikeustilannetta käsittelevä kansallinen raportti, joka julkaistiin heinäkuussa 2022. Raportissa kerrotaan vuoden 2017 UPR-kierroksella saatujen suositusten täytäntöönpanosta ja sen jälkeen saavutetusta kehityksestä ihmisoikeuksien toteuttamisessa. Siinä nostetaan esille myös täytäntöönpanon haasteita ja rajoitteita. Raportin valmistelussa on konsultoitu laaja-alaisesti eri sidosryhmiä.

Lisäksi YK on laatinut koosteet muiden YK:n ihmisoikeuselinten aiemmin Suomelle antamista päätelmistä ja suosituksista sekä kansalaisjärjestöiltä ja kansalliselta ihmisoikeusinstituutiolta (Suomen Ihmisoikeuskeskus) saadusta aineistosta.

Samaan aikaan Suomen UPR-tarkastelun kanssa ulkoministeriö järjestää seurantatilaisuuden kansalaisyhteiskunnan edustajille. Tilaisuuden isäntänä toimii ihmisoikeussuurlähettiläs Rauno Merisaari. Suomen tarkastelu on julkinen ja sitä voi seurata suorana YK:n verkkolähetyksen (UN Web TV) välityksellä.

Ihmisoikeusneuvosto on YK:n tärkein hallitustenvälinen ihmisoikeuksia suojeleva ja edistävä elin. Suomi jatkaa neuvostossa pitkäjänteistä työtään universaalien ihmisoikeuksien edistämiseksi.  Neuvoston jäsenenä Suomi tukee vahvasti YK:n ihmisoikeusvaltuutetun Volker Türkin ja hänen toimistonsa riippumatonta työtä sekä ihmisoikeusneuvoston asettamia riippumattomia asiantuntijoita, jotka tarkkailevat eri ihmisoikeustilanteita ja raportoivat näistä neuvostolle.

Suomi tukee kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuspuolustajien osallistumista neuvoston työhön ja tekee yhteistyötä niiden kanssa.

Lue lisää 
 

Lisätietoja

  • Suvi Tuominen, lähetystöneuvos, ihmisoikeuspolitiikan yksikkö, puh. +358 295 350 735
  • Mia Spolander, lainsäädäntösihteeri, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö, puh. +358 295 350 666
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].