Suomen Afrikka-strategia – kohti vahvempaa poliittista ja taloudellista kumppanuutta

Valtioneuvosto on hyväksynyt tänään Suomen Afrikka-strategian. Sen avulla monipuolistetaan ja syvennetään Suomen suhteita Afrikan maihin, Afrikan unioniin (AU) ja alueellisiin järjestöihin, keskittyen erityisesti poliittisiin ja taloudellisiin suhteisiin.

Strategia kattaa Suomen Afrikka-politiikan strategiset painopisteet ja sen tavoitteena on kehittää edelleen Suomen Afrikka-politiikan kokonaisvaltaisuutta ja johdonmukaisuutta. Strategian painotukset pohjautuvat hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selontekoon.

Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan Afrikka on muuttunut viime vuosina merkittävästi. ”Monen Afrikan maan talous on kasvanut, maanosa on yhdentynyt poliittisesti ja taloudellisesti, ja väestö kasvaa voimakkaasti. Afrikan strateginen, geopoliittinen ja kaupallistaloudellinen merkitys on voimistunut. Esimerkiksi sillä, miten Afrikan maat kykenevät sopeutumaan ilmastonmuutokseen, säilyttämään luonnon monimuotoisuutta ja vastaamaan väestönkasvun haasteisiin on vaikutusta paitsi Afrikan maanosan kehitykseen, myös Eurooppaan ja Suomeen.”

Afrikka-strategian näkökulma ja tavoitteenasettelu ovat uudenlaiset. Strategia ei keskity Afrikan kehittämiseen tai kehitysyhteistyöhön, vaan Suomen ja Afrikan maiden suhteiden kehittämiseen. Siinä painotetaan molempia hyödyttävien poliittisten ja kaupallistaloudellisten suhteiden vahvistamista.

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari pitää mahdollisuuksia kaupallisten suhteiden lisäämiseksi Suomen ja monien Afrikan maiden välillä suurina. Suhteita voidaan tiivistää tavalla, joka hyödyttää sekä suomalaisia että afrikkalaisia toimijoita. ”Tavoitteeksi on nostettu muun muassa Suomen ja Afrikan maiden välisen kaupan kaksinkertaistaminen vuodesta 2020 vuoteen 2030 ja investointien lisääminen molempiin suuntiin.”

Afrikka-strategiaa on valmisteltu ulkoministeriön johdolla tiiviissä yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. Laajan konsultaatioprosessin kautta valmisteluun on osallistunut myös kattava joukko toimijoita valtionlaitosten, elinkeinoelämän, tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen aloilta sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia. Myös afrikkalaisia yhteistyökumppaneita, kuten Suomen afrikkalaisdiasporaa ja Afrikan maiden suurlähettiläitä, on kuultu prosessissa. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa jatkuu koko valtioneuvoston voimin strategian toimeenpanossa.

Suomi edistää Afrikka-strategian tavoitteita kahdenvälisten Afrikka-suhteidensa ohella osana EU:ta, pohjoismaisessa yhteistyössä, kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja YK:n ja muun monenvälisen yhteistyön puitteissa. EU:n Afrikka-strategian painotukset on otettu strategiassa huomioon, samoin Agenda 2030:n ja Afrikan unionin Agenda 2063:n tavoitteet.

Lisätietoja:

Ulkoministerin poliittinen valtiosihteeri Johanna Sumuvuori, p. 0295 160 983

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Tiina Vainio, p. 050 524 6559

Apulaisosastopäällikkö Claus-Jerker Lindroos, p. 0295 351 234

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]