Ministeri Skinnari keskustelee kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista EU:ssa Eurooppa olemme me-kiertueella

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari keskustelee kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista EU:ssa 16. marraskuuta Lahden pääkirjastolla. Tilaisuudessa halutaan kuulla kansalaisten ajatuksia ja toiveita Euroopan tulevaisuudesta. Tilaisuus on osa Eurooppa olemme me -ministerikiertuetta.

Tilaisuus järjestetään tiistaina 16. marraskuuta klo 10.30-12.00 Lahden pääkirjaston auditoriossa, Kirkkokatu 31, 15140 Lahti. Keskustelemassa ovat myös europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri ja Euroopan tulevaisuuskonferenssin kansalaisedustaja Ninni Norra. Kirjastolle voi saapua paikanpäälle tai tilaisuutta voi seurata myös etänä verkkolähetyksen kautta. Molemmissa voi myös esittää kysymyksiä ja kommentteja. 

Suomalaisministerit kiertävät syksyllä ja talvella Suomea kuuntelemassa suomalaisten ajatuksia ja toiveita Euroopan tulevaisuudesta. Kansalaisten viestit välitetään osaksi EU-tason pohdintaa siitä, millaista Eurooppaa haluamme rakentaa. Eurooppa olemme me -kiertue(Linkki toiselle web-sivustolle.) on osa Euroopan tulevaisuuskonferenssia(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Lisätietoa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin ”Kansalaisten EU” –tilaisuudesta Lahden pääkirjastolla löydät Eurooppatiedotuksen sivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja Facebook-tapahtumasta(Linkki toiselle web-sivustolle.). Tilaisuutta voit seurata ja kommentoida myös suoratoiston välityksellä. 

Lisätietoja:

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Tiina Vainio, puh. +358 295 350 148

Saku Pesonen, ajankohtaisviestinnän yksikkö, puh. +358 295 350 407

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].