Barentsin yhteistyön edistämistä varten on perustettu uusi rahoitusväline

Barentsin hankerahaston (Barents Financial Mechanism, BFM) toiminta käynnistetään Suomen Barentsin euroarktisen neuvoston (Barents Euro-Arctic Council, BEAC) puheenjohtajakaudella 2021-2023 ja ensimmäinen haku avataan 24.4.2022.

Barentsin rahoitusväline tukee kestävän kehityksen ja ihmisten välisten kontaktien edistämistä Barentsin alueella. Ohjelma on avoin hankkeille kaikilla Barents-yhteistyön osa-alueilla, ja hankkeiden odotetaan tukevan meneillään olevien Suomen BEAC:n ja Nenetsian Barentsin alueneuvoston (BRC) puheenjohtajuuksien tavoitteita.

Enimmäisavustus hanketta kohden on 40 000 euroa, ja hanketoteuttajilta odotetaan vähintään 10 prosentin omarahoitusta. Erityistapauksissa avustussumma voi olla suurempi. Hankkeen toteutusaika on enintään kaksi vuotta, mutta sitä voidaan pidentää kolmeen vuoteen perustelluista syistä. 

Hakumenettelyä on kehitetty siten, että se kannustaa ja mahdollistaa mahdollisimman laaja-alaiset ja erityyppiset hakijat.

Oman rahoitusohjelman luominen Barents-yhteistyön tueksi on ollut BEAC-jäsenmaiden asialistalla useiden vuosien ajan. Lokakuussa 2021 jäsenvaltioiden ulkoministerit hyväksyivät Norjan puheenjohtajuuskauden päätteeksi Tromssassa uuden rahoitusvälineen Barentsin alueelle. Barentsin hankerahasto on avainväline pienimuotoisessa käytännön yhteistyössä Barentsin alueella.

Barentsin neuvoston virkamieskomitean puheenjohtajana toimiva suurlähettiläs Jari Vilén kertoo Suomen pitävän uutta rahoitusvälinettä erittäin tärkeänä osana puheenjohtajuuskautensa käytännön hankkeiden toteuttamista. Suomi sijoittaa rahastoon sen tehokkaan käynnistämisen turvaamiseksi yhteensä 550 000 euroa. Ensimmäisen haun kokonaisrahoitus on 730 000 euroa.

Kansainvälinen Barents-sihteeristö järjestää useita infotilaisuuksia mahdollisille hakijoille kevään 2022 aikana. Lisätietoja julkaistaan sihteeristön verkkosivuilla(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Lisätietoa:

Jari Vilén, Barentsin euroarktisen neuvoston (CSO) johtavien virkamiesten komitean puheenjohtaja, suurlähettiläs
 puh. +358 295 350 381, [email protected]

Katja Sukuvaara, Rahoitusmekanismin neuvonantaja, IBS, puh. +358 50 5050 752, [email protected]