Kansainvälisen Millennium Youth Camp 2011 -tiedeleirin hakuaika käynnistyi 15. lokakuuta 2010

Nuoret ovat avainasemassa tulevaisuuden globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Kansainvälisen Millennium Youth Camp (MY Camp) -tiedeleirin tavoitteena on löytää matematiikasta, luonnontieteistä ja teknologiasta kiinnostuneita nuoria ja auttaa heitä käynnistämään uraansa näiden teemojen parissa. MY Campin avulla pyritään myös lisäämään nuorten tietoutta Suomen tarjoamista opiskelu- ja työskentelymahdollisuuksista sekä parantamaan Tekniikan Akatemia -säätiön jakaman, ihmisten elämänlaatua parantaville teknologisille innovaatioille myönnettävän Millennium-teknologiapalkinnon(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) tunnettuutta nuorison keskuudessa.

My_camp_2010 MY Camp tarjoaa innostavalla tavalla nuorille kattavan kokonaiskuvan suomalaisesta osaamisesta ja huippututkimuksesta luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian alueilla. Leiriläiset verkottuvat keskenään, suomalaisten yritysten ja organisaatioiden edustajien sekä huippututkijoiden kanssa. Viikon mittaisen leirin aikana nuoret tutustuvat useisiin suomalaisiin yrityksiin ja korkeakouluihin. Luentojen, työpajojen ja MY Campin yhteistyökumppaneiden isännöimien vierailujen lisäksi ohjelma sisältää projektityöskentelyä huippuasiantuntijoiden johdolla kansainvälisissä pienryhmissä.

Ensimmäinen MY Camp järjestettiin Helsingissä kesäkuussa 2010. Leirille tuli lähes tuhat hakemusta kaikista maanosista ja yhteensä 62 maasta. Osallistujiksi valikoitui 30 lahjakasta nuorta 14 eri maasta. Leiri sai erinomaista palautetta sekä leiriläisiltä että järjestäjiltä.

MY Camp on osallistujille maksuton. Leirin pääjärjestäjät ovat Tekniikan Akatemia -säätiö(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) sekä valtakunnallinen LUMA-keskus(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

MY Camp 2011 -leirille hakeminen

MY Camp 2011 järjestetään 11.–17. kesäkuuta 2011. Hakukelpoisia ovat kaikki vuosina 1992–1995 syntyneet.

Hakuaika alkoi 15. lokakuuta ja päättyy 15. joulukuuta 2010. Linkki hakulomakkeeseen tulee MY Campin kotisivuille(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Hakuprosessi on kaksivaiheinen:

Vuoden 2011 leirin teemat ovat:

  • Ilmastonmuutos
  • Uusiutuvat luonnonvarat ja energia
  • Vesi
  • ICT (tieto- ja viestintätekniikka) ja digitalisaatio sekä
  • Sovellettu matematiikka.

Lisätietoja:

Professori Maija Aksela, MY Campin ohjausryhmän puheenjohtaja
Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopisto
maija.aksela(at)helsinki.fi, puh. +358 50 514 1450

Riina Vänttinen, projektikoordinaattori, Tekniikan Akatemia -säätiö
riina.vanttinen(at) technologyacademy.fi, puh. +358 400 420 922

Median yhteydenotot:

Emilia Erkinheimo, tiedottaja, Tekniikan Akatemia -säätiö
emilia.erkinheimo(at)technologyacademy.fi, puh. +358 50 5877 144

MY Campin kotisivu:

www.millenniumyouthcamp.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Seuraa meitä Facebookissa:

http://www.facebook.com/pages/Millennium-Technology-Prize/260718074965(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)