YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista voimaan tänään

Vammaisten henkilöiden oikeuksista tehty yleissopimus ja sen valinnainen pöytäkirja tulevat voimaan Suomessa tänään 10.6.2016. Suomi talletti ratifioimiskirjansa YK:n pääsihteerin huostaan 11.5.2016.

Ulkoministeri Timo Soini pitää yleissopimuksen ja pöytäkirjan voimaantuloa Suomessa merkittävänä askeleena vammaisten henkilöiden oikeuksien aseman vahvistamiseksi. Samalla se myös alleviivaa valtion velvollisuutta toimia oikeuksien edistämiseksi.

Ministeri Soini korostaa erityisesti vammaisten henkilöiden osallistamista ja kuulemista kaikissa heitä koskevissa asioissa: ”On keskeistä huolehtia siitä, että myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ääntä kuunnellaan niin Suomessa kuin muissa maissa. Ulkoasiainministeriön johdolla toimiva kansainvälisen vammaispolitiikan koordinaatiotyöryhmä on yksi tapa vahvistaa vammaisyhteisön osallistumista Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmisteluun.”

Tiedote kokonaisuudessaan on luettavissa ulkoasiainministeriön verkkosivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.).