Vietnamista Maailman kauppajärjestön WTO:n 150. jäsen

Vietnamin jäsenyys Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa astuu voimaan tänään 11. tammikuuta 2007.

Jäsenyyden myötä voimaan tuleva liittymissopimus koostuu liittymispöytäkirjasta, liittymistyöryhmän raportista sekä tavara- ja palvelukauppaa koskevista Vietnamin sitoumuksista.

Vietnam on sitoutunut noudattamaan liittymisestään lähtien kaikkia monenkeskisiä WTO:n sopimuksia, mikä on vaatinut siltä lukuisia muutoksia lainsäädäntöönsä.

Vietnamin WTO-jäsenyyden suorat ja epäsuorat vaikutukset ovat niin suomalaiselle kuin EU:nkin elinkeinoelämälle myönteisiä. Vaikutusten suuruutta on kuitenkin vaikea arvioida. WTO-jäsenyyttä koskeva sitoumusten kokonaisuus hyödyttää merkittävästi sekä Vietnamia että sen WTO-kumppaneita muuttamalla toimintaympäristön entistä ennustettavammaksi ja vakaammaksi. Yhtenä myönteisenä esimerkkinä Suomen kannalta mainittakoon paperituotteiden tuontikiintiöiden poistaminen.

Vietnamin liittymisprosessin aikana tarkasteltiin maan lainsäädännön WTO-mukaisuutta, ja toisaalta Vietnam kävi kahdenvälisiä neuvotteluja markkinoillepääsystä WTO-jäsenten kanssa. Viimeinen kahdenvälinen neuvottelu saatiin päätökseen toukokuussa 2006 Yhdysvaltojen kanssa. EU:n kanssa tullisidontoja ja palvelukaupan sitoumuksia koskeva neuvotteluratkaisu saatiin aikaan jo lokakuussa 2004. Vietnamin WTO-jäsenyys astui voimaan 30 päivän kuluttua maan joulukuussa tekemästä ratifiointi-ilmoituksesta. Liittymisprosessi kesti 12 vuotta, sillä Vietnam haki jäsenyyttä vuoden 1995 alussa.

Vietnam laskee WTO-jäsenyyden myötä teollisuus- ja kalastustuotteiden tullisidontojaan keskimäärin 12,4 prosenttiin siirtymäajan kuluessa. Aiemmin sovelletut tullit olivat noin 17,5 prosenttia. Siirtymäaika on määritelty tuotteittain ja vaihtelee 0-12 vuoteen. Maataloustuotteiden tullien keskimääräinen sidottu taso alenee Vietnamin WTO-jäsenyyden myötä 21 prosenttiin. Keskimääräinen sovellettu tulli oli 27 prosenttia.

Vietnam allekirjoitti myös informaatioteknologiaa koskevan ITA-sopimuksen, mikä merkitsee tullien ja tullienkaltaisten maksujen poistamista alan tuotteilta. Lisäksi Vietnam myöntää täydet kauppaoikeudet ulkomaisessa omistuksessa oleville yrityksille tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Suuri osa Vietnamin WTO-liittymisneuvotteluista keskittyi palvelujen kauppaan. Vietnam on tehnyt sitoumuksia muun muassa seuraavilla palvelualoilla: asiantuntija- ja liike-elämän palvelut, lähettipalvelut, telekommunikaatio, rakennustoiminta, jakelu, ympäristöpalvelut, matkailu, rahoitus ja meriliikenne.

EU:n kannalta merkittäviä sitoumuksia ovat edellä mainittujen lisäksi myös väkevien alkoholijuomien valmisteverotuksen muuttaminen, käytettyjen moottoriajoneuvojen tuontikiellon purkaminen, metalliromun vientitullien alentaminen sekä kaikkien WTO:ssa kiellettyjen tukien poistaminen liittymisen yhteydessä.

Lisätietoja: kaupallinen neuvos Mary-Anne Nojonen, kauppapoliittinen osasto, puh. 09 1605 5560

Ulkoasiainministeriö
Tiedote 9/2007
11.1.2007



















kauppa