Toimittajat veisivät Suomesta avoimuutta Afrikkaan

Vajaa parikymmentä afrikkalaistoimittajaa tutustui Suomen menestyksen avaintekijöihin: koulutukseen, yritystoimintaan, tietoteknologiaan, hyvään hallintoon, kriisinhallintaan sekä vesi- ja metsäosaamiseen. Toimittajamatkan vahvimmat elämykset tarjosivat Nuuksion kansallispuisto sekä savusauna ja pulahdus syksyiseen Tuusulanjärveen.

”Uskon, että suomalainen yhteiskunta on kehittynyt ja toimii hyvin avoimuutensa ansiosta. Tätä haluaisimme viedä mukanamme Afrikkaan”, sanoi Suomessa 26.-30. syyskuuta vieraillut kenialainen toimittaja Dommie Yambo-Odette.

”Minuun teki suuren vaikutuksen avoimuus, jolla tapaamamme poliitikot ottivat vastaan afrikkalaiset toimittajat. Myös koulussa aistimme innostavan, avoimen ja oppimista tukevan ilmapiirin”, Yambo-Odette kertoi.

Sambialainen Joan Chirwa ja kenialainen Dommie Yambo-Odette pääsivät oppilaiden haastateltaviksi Torpparinmäen peruskoulussa. Kuva: Antti Purmonen Sambialainen Joan Chirwa ja kenialainen Dommie Yambo-Odette pääsivät oppilaiden haastateltaviksi Torpparinmäen peruskoulussa. Kuva: Antti Purmonen

Ulkoministeriön kehitysviestintä järjesti yhdessä Lontoon-suurlähetystön kanssa tutustumismatkan Suomeen 15 afrikkalaiselle ja muutamalle Afrikan asioita Lontoossa ja New Yorkissa seuraavalle toimittajalle. Tarkoituksena oli pohtia yhdessä, millaisista aineksista kestävä kehitys syntyy. Samalla esiteltiin Suomen omiin kehityskokemuksiin pohjaavaa erityisosaamista. 

Toimittajat perehtyivät Suomen menestyksen avaintekijöihin: koulutukseen, yritystoimintaan, tietoteknologiaan, hyvään hallintoon, kriisinhallintaan sekä vesi- ja metsäosaamiseen. Vahvimmat elämykset tarjosivat Nuuksion kansallispuisto sekä savusauna ja pulahdus syksyisen viileään Tuusulanjärveen.

Vieraat tapasivat sekä ulkoministeri Erkki Tuomiojan että kehitysministeri Heidi Hautalan.

Ulkoministeri Tuomiojan kanssa esillä olivat muun muassa palestiinalaisten tilanne, EU:n ja Naton toiminta Libyassa, väestönkasvu ja globalisaatio.

Kehitysministeri Heidi Hautala painotti avoimuutta tavatessaan toimittajia.

”Suomessa julkiset asiakirjat ovat avoimia kaikille, ja avoimuutta on lisättävä myös kehityspolitiikassa. Avoin hallitus on vahvempi hallitus, mutta myös opposition rooli on tärkeä. Kumppanimaan omistajuus ei saa tarkoittaa hallituksen, vaan ihmisten omistajuutta omasta kehityksestään. Tämä toteutuu vain, jos perusoikeudet täyttyvät”, ministeri Hautala sanoi.

Afrikan vääristynyt mediakuva

Viikko tarjosi runsaasti oppimisen aiheita myös isännille. ”Median piirtämä kuva näyttää aina siltä, mistä päin maailmaa sitä piirretään ja katsotaan”, muistutti nigerialaisen Thisday Newspaper -lehden toimittaja Collins Edomaruse.

”Afrikan kuva kansainvälisessä mediassa on usein yksipuolisen synkkä. Kun näytätte kuvia Afrikasta, on kerrottava, kuka on kuvassa, mistä koulusta ja kylästä kuva on. Afrikka ei ole maa, vaan hyvin erilaisten maiden ja kulttuurien maanosa”, hän painotti.

Kehitysministeri Heidi Hautala painotti toimittajille avoimen hallinnon tärkeyttä. Kuva: Outi Einola-Head Kehitysministeri Heidi Hautala painotti toimittajille avoimen hallinnon tärkeyttä. Kuva: Outi Einola-Head

”Maailmassa moni asia on jakautunut epäoikeudenmukaisesti. Me haluamme oppia ja jakaa asioita, jotka auttoivat Suomea kehittymään omalla osaamisellaan ilman Marshall-apua tai muita ulkoisia tukia”, ugandalainen media-analyytikko Simon Kaheru totesi.

”Suomesta saa kuvan avoimena ja rauhanomaisena yhteiskuntana. Koulutusjärjestelmänne ja uudet opetusmenetelmät tekivät suuren vaikutuksen. Nokia, Cleantech ja Nuuksion kansallispuisto olivat hyvä yhdistelmä ja antoivat eväitä kestävään kehitykseen”, Sudan Vision -lehteä toimittava Ahmed Saifaldin totesi.

Kehitystä Afrikan näkökulmasta

Dommie Yambo-Odette piti tärkeänä, että afrikkalaiset toimittajat välittävät myös suomalaisille veronmaksajille tietoa Afrikan kehityksestä ja siitä, mitä kehitysyhteistyöllä saadaan aikaan.

”Emme saa Mosambikissa riittävästi tietoa budjettituen käytöstä, sen pitäisi olla avoimempaa”, totesi mosambikilaisen Canalmoz Dailyn toimittaja Borghes Nhamirre. Hänestä Mosambikin hallitus ei suuntaa riittävästi rahaa esimerkiksi koulutukseen.

”Olen oppinut Suomessa enemmän Afrikan kehityksestä ja kehitysyhteistyöstä kuin koko toimittaja-aikanani YK:ssa. Keskustelut afrikkalaisten kollegoiden kanssa avasivat aivan uudenlaisia näkökulmia Afrikan kehitykseen”, tähdensi South-South Newsin toimittaja Connor Schratz New Yorkista.

Kaikki toimittajat pitivät tärkeänä kollegojen tapaamista, keskustelua ja täällä syntynyttä verkostoa, jota aiotaan hyödyntää myös jatkossa.

”Oli hienoa päästä sukeltamaan syvälle Suomen sieluun viidessä päivässä”, kiteytti matkan annin 

Dommie Yambo-Odette. ”Suomi on omalla toiminnallaan osoittanut ansaitsevansa kokoaan suuremman painoarvon kansainvälisessä politiikassa. Siksi se sopii roolimalliksi muillekin”, Connor Schratz arvioi.

Teksti: Outi Einola-Head, ulkoministeriön kehitysviestintä