"Ilman muuta liityn mukaan", totesi Suomen suurlähettiläs Päivi Kairamo Genevessä, kun häntä pyydettiin mukaan Geneven YK-päämajan ja Yhdysvaltain pysyvän edustuston aloitteeseen tasa-arvon edistämiseksi Geneven kansainvälisissä ympyröissä. Geneva Gender Champions -aloite lanseerattiin Genevessä kesällä, ja nyt lokakuuhun mennessä aloitteeseen on liittynyt mukaan jo yli 50 johtajaa; suurlähettiläitä, YK-järjestöjen kuten YK:n pakolaisjärjestön ja UNCTADin pääjohtajia, muiden kansainvälisten järjestöjen kuten Punaisen ristin, Maailman kauppajärjestön ja Maailman siirtolaisuusjärjestön johtajia. Heistä jokainen on sitoutunut edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa omassa työssään ja omissa organisaatioissaan.

Laajan menestyksen nopeasti saavuttanut aloite sitouttaa nämä "tasa-arvon puolesta taistelijat" muun muassa edesauttamaan naisten nimittämistä johtopaikoille ja vahvistamaan naisten näkyvyyttä erilaisissa asiantuntijatilaisuuksissa ja -paneeleissa. Kukin on saanut valita itselleen kolme sopivaa tavoitetta.

Suomi yhdessä Pohjoismaiden kanssa on sitoutunut aloitteen nimissä:

  1. - Tukemaan mahdollisuuksia yhdistää työ- ja perhe-elämä esimerkiksi rajoittamalla aikaisin aamulla ja myöhään iltapäivällä koolle kutsuttavia kokouksia.
  2. - Pitämään tasa-arvoasioita esillä dialogissaan Geneven kansainvälisten organisaatioiden kanssa keskittymällä mm. korkean tason naisrekrytointeihin sekä tasa-arvoon strategia- ja ohjelmatyössä.
  3. - Huolehtimaan siitä, että järjestämissään tilaisuuksissa ja paneelikeskusteluissa on tasapaino mies- ja naisosallistujien välillä. Aivan erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, että nais- ja tasa-arvoaiheisiin tilaisuuksiin saataisiin miespuhujia.

Lisätietoa aloitteesta: www.genevagenderchampions.com(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Twitter #GenevaGenderChampions, #ParityPledge