Suomi Unescon hallintoneuvostoon

Suomi valittiin YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon hallintoneuvostoon keskiviikkona 8.11.2017 pidetyssä äänestyksessä. Kausi on nelivuotinen ja se alkaa marraskuussa 2017. Valinnan suorittivat Unescon jäsenmaat. Kyseessä oli Suomen merkittävin YK-ehdokkuus tänä vuonna. Suomen ehdokkuudella oli kaikkien Pohjoismaiden vankka tuki.

”Suomen valinta vaaliryhmänsä suurimmalla äänimäärällä tiukassa vaalissa on erinomainen tunnustus maamme vahvalle osaamiselle koulutus- ja maailmanperintökysymyksissä”, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen iloitsee.

Unescosta vastaava ministeri Grahn-Laasonen vieraili yleiskokouksessa Pariisissa 1.-3.11. Opetusministeri osallistui useisiin julkisiin ja kahdenvälisiin oheistapahtumiin kokouksen aikana Suomen tavoitteiden edistämiseksi.

Unescolla on keskeinen rooli ennen kaikkea koulutusta, sananvapautta ja maailmanperintöä koskevien maailmanlaajuisten tavoitteiden saavuttamisessa. Hallintoneuvostojäsenyys antaa mahdollisuuden vaikuttaa suoraan järjestön toimintaan ja tavoitteisiin Suomen lähtökohdista.

"Suomi lunasti näköalapaikan järjestössä, joka tekee tärkeää työtä radikalisoitumisen estämiseksi", ulkoministeri Timo Soini toteaa.

Hallintoneuvostoon valittiin Suomen vaaliryhmästä lisäksi Portugali ja Turkki. Unescon 58-jäseninen hallintoneuvosto linjaa ja ohjaa järjestön toimintaa ja varainkäyttöä joka toinen vuosi pidettävien yleiskokousten välillä. Hallintoneuvosto myös valitsee yleiskokoukselle ehdokkaan järjestön pääjohtajaksi neljän vuoden välein. Perjantaina 10.11. Unescon yleiskokouksessa järjestön uudeksi pääjohtajaksi nimitettäneen hallintoneuvoston esityksen mukaisesti ranskalainen Audrey Azoulay.

Lisätietoja: Suomen pysyvä edustaja Unescossa, suurlähettiläs Pekka Puustinen, puh. +33 6 2558 7140.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].