Sauli Niinistö Suomen 12. presidentti

Kokoomuksen Sauli Niinistön valittiin sunnuntaina 5.2. Suomen seuraavaksi presidentiksi Tarja Halosen jälkeen. Kun ääntenlaskenta valmistui hieman ennen puolta yhtätoista sunnuntai-iltana selvisi presidentinvaalin toisen kierroksen tulos: Niinistö sai 62,6 prosenttia äänistä ja Vihreiden Pekka Haavisto 37,4 prosenttia.

Sauli Niinistö Kaikkiaan äänestysvilkkaus oli alhaisempi kuin aiemmissa presidentinvaaleissa ja äänestysprosentti jäi 68,9:ään. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa ennakkoäänestys oli vaalipäivää vilkkaampaa. Ennakkoon annettiin yli 1,5 miljoonaa ääntä ja vaalipäivänä yli 1,3 miljoonaa.

Niinistön suosio näkyi jo varhaisissa mielipidekyselyissä, joita hän johti koko kampanjan ajan. Loppusuoralla presidentinvaalien toisella äänestyskierroksella Niinistö vei voiton 14 vaalialueella 15:stä. Pienin ero Niinistön ja Haaviston välillä oli Helsingin vaalipiirissä, jossa Niinistö sai äänistä 50,3 prosenttia. Helsingin äänestysaktiivisuus oli myös maan suurin: äänioikeutetuista uurnilla kävi 74,9 prosenttia.

Sauli Niinistö ottaa presidentintehtävät vastaan  1.3.2012.