Rypäleaseiden ongelmiin puututaan

Genevessä järjestettiin 19-22.6.2007 tavanomaisia aseita koskevan sopimuksen (CCW-sopimus) asiantuntijakokous, joka käsitteli rypäleaseita.

Kokouksessa keskusteltiin siitä, mitä tulisi tehdä rypäleaseiden aiheuttamien humanitaaristen ongelmien minimoimiseksi.

Keskustelut pohjustivat marraskuussa pidettävässä CCW-sopimuksen osapuolikokouksessa tehtäviä päätöksiä.

EU ehdotti kokouksessa, että marraskuussa päätettäisiin aloittaa neuvottelut uudesta CCW-sopimukseen lisättävästä oikeudellisesti sitovasta pöytäkirjasta koskien rypäleaseita. Tällä hetkellä CCW-sopimus sisältää viisi pöytäkirjaa, joilla kullakin asetetaan kieltoja ja rajoituksia tiettyjä aseita kuten esimerkiksi miinoja ja laseraseita koskien. Rypäleaseita koskevien neuvottelujen aloittaminen CCW:ssä olisi merkittävää, sillä rypäleaseiden suurimmat haltija-, tuottaja- ja käyttäjämaat ovat jäseniä CCW-sopimuksessa.

EU:n ehdotus sai kokouksessa laajaa tukea. Asiantuntijakokous ei tehnyt sen suhteen varsinaisia päätöksiä, mutta keskusteluiden perusteella enemmistö CCW:n osapuolista haluaa marraskuussa tehtävän päätöksen neuvotteluiden aloittamisesta.

Suomi on osallistunut aktiivisesti EU:n tekemän ehdotuksen laatimiseen ja pyrkii edistämään neuvotteluiden aloittamispäätöksen aikaansaamista marraskuussa. Suomi on jäsenenä CCW-sopimukseksessa ja kaikissa sen pöytäkirjoissa.

Suomen kokousvaltuuskuntaa johti suurlähettiläs (CD) Kari Kahiluoto.









UNOG Disarmament (avautuu uuteen ikkunaan)