Muista muuttoilmoitus – varmista mahdollisuutesi äänestää presidentinvaalissa 2012

Suomen kansalaisen osoitetietojen pitää olla ajan tasalla väestötietojärjestelmässä, jotta ilmoitus äänioikeudesta talven 2012 presidentinvaalissa saapuu perille. Ulkomailla asuva on itse velvollinen ilmoittamaan osoitteensa maistraattiin Suomeen.

Osoitteen ilmoittaminen väestötietojärjestelmään muutettaessa ulkomaille tai ulkomailla

Muutettaessa Suomesta ulkomaille tai ulkomailla osoitteesta toiseen Sinun on tehtävä muuttoilmoitus (väestötietolaki 21.8.2009/661). Muutoksista tulee ilmoittaa maistraattien ylläpitämään Suomen väestötietojärjestelmään. Muuttoilmoitukseen voi käyttää sähköistä lomaketta.

Kun osoitetiedot väestötietojärjestelmässä ovat ajan tasalla, varmistuu muun muassa vaalien yhteydessä lähetettävän äänioikeusilmoituksen saaminen. Tässä ilmoituskortissa kerrotaan, missä ja milloin voi äänestää. Ulkomailla asuville lähetetään ilmoituksen liitteenä osoitetiedot äänestyspaikoista ulkomailla.

Väestötietolaki velvoittaa ulkomailla oleskelevan Suomen kansalaisen myös ilmoittamaan välittömästi ulkomailla oleskelunsa aikana tapahtuneista henkilötietojen muutoksista, muun muassa lapsen syntymästä, avioliitosta, avioerosta ja nimenmuutoksesta.

Myös passihakemuksen vireillepanon edellytys on, että hakijalla on suomalainen henkilötunnus ja että väestötietojärjestelmässä olevat tiedot ovat ajan tasalla.