Monia tuloksia, joitakin pettymyksiä

Suomen puheenjohtajuuskausi sisälsi niin menestyksiä kuin takaiskujakin. Libanonin kriisissä ja energiakeskustelussa Venäjän kanssa unioni pystyi puhumaan yhdellä äänellä. Tästä kuuluu oma ansionsa myös puheenjohtajamaalle, arvioi Kalevan toimituspäällikkö Kyösti Karvonen.

Suomen EU-jäsenyyshistorian toisen puheenjohtajakauden tuloksista on vielä liian varhaista tehdä lopullista tilinpäätöstä. Jo tässä vaiheessa voi kuitenkin arvioida, että monista saavutuksista huolimatta mennyt puoli vuotta ei ollut yhtä hyvä ja antoisa kuin Suomen ensimmäinen vetovuoro vuoden 1999 jälkipuoliskolla.

Puheenjohtajakauden kauneus on tietysti paljon katsojan silmässä. Suomessa heti Brysselin huippukokouksen jälkeen esitetyt viralliset arviot olivat luonnollisesti sävyltään hyvin myönteisiä. Ongelmia ei silti niissäkään haluttu lakaista maton alle. Kun vetää yhteen virallisia ja epävirallisia kommentteja Suomesta ja muista EU-maista, Suomi selviytyi hankalasta urakasta kaikella kunnialla.

On myös niin, että laajentumis- ja perustuslakivaivojen takia unioni ei elä nyt historiansa läheskään parasta aikaa. Kun ongelmia ja kokkeja on enemmän, puheenjohtajamaan yhdeksi tärkeimmistä tehtävistä on noussut ei niinkään saada aikaan näyttäviä läpimurtoja, vaan estää ongelmia paisumasta kriiseiksi ja pitää unioni toiminnassa, mahdollisia parempia aikoja odotellessa.

Euroopan unioni teki monesti takavuosina tärkeitä päätöksiä vasta äärimmäisen paineen alla, huippukokousöiden pikkutunneilla. Se tuo tietysti jännittävää julkisuusdraamaa, mutta kertoo samalla, että asioita on voitu valmistella huonosti. Tällainen ei kuulu Suomen diplomatian tyyliin, jolle on tyypillistä matala profiili, huolellinen valmistelu ja käytännön läheisyys. Tämä tyyli leimasi koko puheenjohtajakautta.

Perustuslakisopimus ei olekaan kuollut?

Unionin tulevien vuosien ja tulevan toimintakyvyn kannalta tärkeä havainto puheenjohtajakaudesta on se, että Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen kutakuinkin kuolleeksi julistettu perustuslakisopimus ei ole enää välttämättä samassa tilassa.

Ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki keskusteli puheenjohtajakauden aikana kaikkien nykyisten jäsenten sekä unioniin vuoden 2007 alusta liittyvien Bulgarian ja Romanian johtajien kanssa perustuslakisopimuksen tulevaisuudesta. Konsultaatioiden sisältö pidettiin poissa julkisuudesta, ja pääministeri Matti Vanhanen esitteli niistä analyysinsä seuraavan puheenjohtajamaan Saksan liittokanslerille Angela Merkelille joulun alla.

Suomen eduskunta ratifioi perustuslakisopimuksen joulukuussa, ja Suomesta tuli siten 16. sopimuksen hyväksynyt EU-jäsen. Eduskunta hyväksyi sopimuksen vakuuttavalla ääntenenemmistöllä. Tulos oli sikäli erikoinen, että niin useimmissa hallitus- kuin oppositiopuolueissakin oli sekä ratifioinnin kannattajia että vastustajia. Erikoista oli sekin, että tasavallan presidentti Tarja Halonen jarrutteli kesällä ratifiointikiirettä. Hallitus ja eduskuntaenemmistö pitivät kuitenkin päänsä.


Libanonin kriisi oli lentävä lähtö

Suomen puheenjohtajakausi tuskin ehti alkaa heinäkuussa, kun Israel ja ääri-islamilainen Hizbollah-järjestö alkoivat sotia Etelä-Libanonissa. Ulkoministeri Erkki Tuomiojaan henkilöitynyt suomalainen diplomatia toimi silmille räjähtäneessä kriisissä hyvin.

Sodan lopettaminen, YK:n rauhanturvaajien lähettäminen alueelle ja mahdollinen sodan laajenemisen estäminen oli puheenjohtajakauden ehkä merkittävin saavutus. Ratkaisua oli tekemässä monta osapuolta, mutta Suomen tiliin on pitkälle laskettava se, että unioni pystyi esiintymään asiassa yhdellä äänellä. Tätä kautta unionin vaikutusvalta Lähi-idässä eittämättä vahvistui. Suomi toimi myös konkreettisesti päättämällä lähettää omia sotilaitaan osaksi YK-joukkoja.

Ulkosuhteissa suurimman pettymyksen tuotti se, ettei unioni päässyt yksimielisyyteen neuvottelujen aloittamisesta Venäjän kanssa uudesta kumppanuussopimuksesta. Tämä kaatui Puolan vastustukseen, kun Venäjä oli kieltänyt lihan tuonnin Puolasta. Ongelma ei jäänyt varmasti ratkaisematta puheenjohtajamaan takia, vaan siitä huolimatta.

Puheenjohtajakauden ykkössanaksi nousi kuitenkin energia. EU havahtui puhumaan energiaturvallisuudesta sen jälkeen kun Venäjä sulki viime talvena joksikin aikaa kaasuhanat Ukrainaan, kun maat kiistelivät maakaasun hinnasta. Vaikka energiasta puhuttiin puolivuotiskaudella paljon, konkreettiset tulokset jäivät kuitenkin vielä vähiin ja odottamaan seuraavia puheenjohtajuuksia.
























EU:lle yhtenäinen ääni ulkosuhteissa

Venäjän kanssa käydyssä energiakeskustelussa Suomen ansioksi nousi Libanonin kriisin lailla se, että unionimaat pystyivät puhumaan yhdellä äänellä. Ulkosuhteissa plussasarakkeeseen voidaan merkitä myös se, että Nairobin kansainvälisessä ilmastokokouksessa pystyttiin päättämään ilmastosopimusjärjestelmän neuvottelujen jatkosta vuoden 2012 jälkeen.

Ulkoministeri Tuomioja nosti sanomalehti Kalevan haastattelussa 17. joulukuuta puheenjohtajakauden merkkipaaluksi sen, että unioni on nyt ymmärtänyt, kuinka tärkeää sen on toimia yhteinäisesti ulkosuhteissa.

"Jos EU halutaan ottaa vakavasti maailmanlaajuisena toimijana, sen täytyy sisäisistä näkemyseroistaa huolimatta kyetä päätymään yhteisiin linjauksiin. On myös tärkeää, että näiden linjausten mukaisesti toimitaan. Tämän tärkeyden ymmärtäminen on selvästi kasvanut", Tuomioja sanoi.

Kovimmaksi pähkinäksi osoittautui Turkin jäsenyysneuvottelujen jatko. Turkki kutsuttiin jäsenyysneuvotteluihin Suomen ensimmäisen puheenjohtajakauden kruunuksi Helsingin huippukokouksessa joulukuussa 1999. Suomen kannalta olisikin ollut noloa, jos takkuillen sujuneet neuvottelut olisivat ajaneet karille kuusi vuotta myöhemmin.

Kenties paras esimerkki suomalaisen diplomatian epädramaattisesta tehokkuudesta nähtiin siinä, miten Turkki-kysymys junailtiin pois päiväjärjestyksestä ennen huippukokousta pidetyssä ulkoministerikokouksessa. Suomi ei suurin surminkaan halunnut asiaa hallitsemaan, ja ehkäpä jopa pilaamaan, päätöshuippukokousta.

Yhteentörmäykset vältettiin sopimalla ulkoministeritasolla, että Turkin jäsenyysneuvottelut jäädytetään, mutta vain osittain. Onnistumista tasapainoilussa Turkki-kysymyksessä edesauttoi varmasti se, että komissiossa laajentumisasioista vastaa suomalainen komissaari Olli Rehn. Turkin ja Kyproksen kiistasta olisi voinut hyvinkin tulla myllynkivi Suomen puheenjohtajuuden kaulaan, sillä Suomen kova diplomaattinen yritys ratkaista sitä alkusyksystä epäonnistui osapuolien kompromissihaluttomuuden takia.


Tärkeitä direktiivejä saatiin satamaan

Unionin sisäisissä asioissa monet merkittävät asiat pääsivät satamaan Suomen puheenjohtajakaudella. Unionin sisämarkkinoiden avautumisen kannalta oli iso askel, että monta vuotta neuvotellusta palveludirektiivistä pystyttiin sopimaan.

Yhtä tärkeä oli saavutettu yhteisymmärrys unionin kemikaalilainsäädännöstä, josta väännettiin kättä loppuun asti. Tämä niin sanotun Reach-asetuksen toteutuminen tarkoittaa käytännössä myös sitä, että Suomi saa vihdoinkin maaperälleen merkittävän EU-instituution, kun unionin kemikaalivirasto perustetaan Helsinkiin. Sen sijaan työaikadirektiivin uudistaminen ei onnistunut puheenjohtajamaan yrityksistä huolimatta.

Suomen molemmat puheenjohtajakaudet ovat ajoittuneet sisäpolitiikan kannalta haastavaan vaiheeseen. Kun ensimmäinen puheenjohtajuusvuoro tuli täyteen vuoden 1999 lopussa, muutama viikko myöhemmin pidettiin presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Ulkoministerinä oli tuolloin nykyinen presidentti Halonen. Kun toinen puheenjohtajuuskausi päättyy, eduskuntavaaleihin on aikaa alle kolme kuukautta.

Jos Suomi ensimmäisellä puheenjohtajakaudellaan vielä liiteli välillä korkeallakin, toisella kaudella palattiin maan pinnalle. Tuomioja sanoi Kalevan haastattelussa, ettei puheenjohtajuuksia pitäisi arvioida kuin urheilusuorituksia. "Puheenjohtaja on kuitenkin vain puheenjohtaja", hän sanoi.