Maailman radiotaajuuksien käytöstä päätetään Genevessä – Päätavoitteena lisätaajuudet tulevaisuuden matkaviestinjärjestelmille

Kansainvälisen televiestintäliiton ITUn radioviestintäkonferenssi WRC-2007 (World Radio Conference) pidetään Genevessä 22.10.–16.11.2007. Konferenssissa päätetään maailmanlaajuisesti radiotaajuuksien tulevasta käytöstä.

Konferenssissa käsitellään yli 20 erilaista radiotaajuuksien käyttöön liittyvää asiaa.

Suomelle konferenssin merkittävin asia on lisätaajuuksien saaminen tulevaisuuden matkaviestinjärjestelmille. Asia on myös koko konferenssin vaikeimpia, sillä käyttökelpoisista taajuuksista on pulaa. Uusia matkaviestintaajuuksia kuitenkin tarvitaan, koska matkapuhelimissa ja muissa langattomissa laitteissa tarvitaan tulevaisuudessa nykyistä suurempia tiedonsiirtonopeuksia muun muassa korkealaatuisen liikkuvan kuvan välittämiseksi. Uusille matkaviestinjärjestelmille nyt mahdollisesti löytyvät taajuudet tulisivat käyttöön vuoden 2015 jälkeen.

Konferenssissa yritetään löytää ratkaisu myös analogisilta
tv-kanavilta vapautuvien taajuuksien käyttöön. Vaihtoehtoja vapautuvien taajuuksien käyttäjiksi ovat muun muassa mobiilitelevisio, teräväpiirtotelevisiot ja uudet matkaviestinverkot. Erilaisten intressien takia päätökset asiasta voivat myös siirtyä neljä vuotta eteenpäin seuraavaan WRC-konferenssiin.

Kasvava laivaliikenne on aiheuttanut ruuhkaa merenkulun radiokanaville. Suomi on pitkään tavoitellut kansainvälisten taajuusjärjestelyjen uudistamista niin, että turvallisuuden, ympäristönsuojelun ja meriliikenteen ohjailun tarpeisiin riittäisi häiriöttömiä taajuuksia myös tulevaisuudessa. Alkava radiokonferenssi tarjoaa mahdollisuuden edistää tavoitetta. Samalla pyritään selkiyttämään merenkulun hätä- ja turvallisuusviestinnän hoitamista.

Radiokonferenssiin osallistuvat Viestintäviraston lisäksi muut alan keskeiset viranomaiset, teleyritykset ja alan teollisuus.

Tiedottaminen konferenssin tuloksista

Viestintävirasto tiedottaa konferenssin etenemisestä lehdistötiedottein ja internetsivuillaan. Konferenssin tulokset esitellään myös Viestintäviraston järjestämässä Radiotaajuuspäivässä 29.11.2007. Lisätietoja tilaisuudesta on viraston internetsivuilla(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Lisätietoja antavat:
apulaisjohtaja Margit Huhtala, p. 050 514 9702
radioverkkoyksikön päällikkö Kirsi Karlamaa, p. 040 823 2121
radioverkkojen erityisasiantuntija Pasi Toivonen, p. 040 530 5458
yli-insinööri Petri Lehikoinen, p. 040 570 4237
projektipäällikkö Pekka Länsman, p. 050 409 0049 (meriradioasiat)

Lehdistötiedote 18.10.2007
Viestintävirasto






















Viestintävirasto(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

World Radiocommunication Conference 2007 (WRC-07)(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)