Ennakkoäänestys kevään 2017 kuntavaaleissa

Kevään 2017 kuntavaaleissa Genevessä on mahdollista äänestää ennakkoon 29.3.-1.4.2017 välisenä aikana.

Ennakkoäänestyspaikka on avoinna 29.-31.3. klo 12-19 ja 1.4. klo 10-14.

Ennakkoäänestyspaikka:

Suomen pysyvä edustusto
Avenue de France 23, 4.krs.,
CH-1202 Geneve

Valtioneuvosto päätti 21. joulukuuta 2016 ulkomaille perustettavista ennakkoäänestyspaikoista huhtikuun kuntavaaleissa. Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla. Ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Äänestyspaikkoja on 125 yhteensä 78 eri valtiossa.

Äänioikeutettuja ovat pääsääntöisesti 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset, joilla on kotikunta Suomessa.

Äänestyspaikalla on esitettävä passi tai muu virallinen henkilöllisyystodistus. Ilmoitus äänioikeudesta on hyvä ottaa mukaan, mutta ilman sitäkin voi äänestää.

Kuntavaalit toimitetaan Suomessa sunnuntaina 9. päivänä huhtikuuta

Lisätietoa:

Luettelo ulkomaan ennakkoäänestyspaikoista kuntavaaleissa 2017(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Oikeusministeriön vaalisivut(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Ennakkoäänestyksen järjestäminen ulkomailla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Muutto ulkomailla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)