Suomen tekoälyosaaminen esillä Lontoossa

Suomen Lontoon-suurlähetystö järjesti 30.10. tekoälyn tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita käsittelevän seminaarin suurlähettiläs Päivi Luostarisen virka-asunnossa Lontoossa. Suurlähetystö halusi nostaa esiin Suomen tekoälyosaamista ja EU-tason tavoitteita sekä edistää yhteistyötä niin Suomen ja Britannian kuin eri sektoreiden välillä. Tilaisuudessa käytiin läpi tekoälyn vaikutusta politiikkalinjauksiin, tutkimukseen ja yritysmaailmaan. Tilaisuus toi suurlähettilään virka-asunnon täyteen osallistujia.

Kuvassa Risto Siilasmaa, Suurlähettiläs Päivi Luostarinen ja Pekka Ala-Pietilä.

Kuvassa Risto Siilasmaa (vas.), suurlähettiläs Päivi Luostarinen ja Pekka Ala-Pietilä.

Suurlähettiläs Luostarinen korosti tekoälyn olevan teema, jossa Euroopan tulisi toimia tiiviisti yhteistyössä. ”Pyrimme pitämään tekoälyä esillä Britanniassa myös Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana ensi vuonna ja on tärkeää, että yhteistyötä jatketaan myös Britannian EU-eron jälkeen,” hän kertoi.

EU:n kilpailukyky ja tekoälyn eettisyys

Tilaisuudessa puhunut Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa totesi, että on jokaisen kansalaisen velvollisuus ymmärtää tekoälyn perusteita edes jollain tasolla, koska se muuttaa maailmaa niin perusteellisesti.  ”Tekoäly tulee luomaan merkittävää arvonlisäystä, mutta kysymys kuuluu, kenelle. Eurooppa ei ole ollut erityisen nopea ottamaan käyttöön tekoälyteknologiaa verrattuna esimerkiksi Kiinaan”, Siilasmaa totesi.

EU:n korkean tason tekoälytyöryhmää johtava ja Suomen tekoälystrategiasta vastannut Pekka Ala-Pietilä korosti myös EU:n tarvetta lisätä tekoälyinvestointeja ja sitä myöten kilpailukykyä. Ala-Pietilän mukaan Yhdysvallat ja Kiina investoivat tekoälyyn tällä hetkellä noin kahdeksan kertaa enemmän kuin Eurooppa. EU:n vahvuutena voi olla myös tekoälyn eettisyyteen liittyvät kysymykset. EU:n tekoälytyöryhmä valmistelee parhaillaan ehdotusta tekoälyn eettisistä linjauksista. Työ on valmis vuoden loppuun mennessä. Työryhmä tekee myös ehdotuksen EU:n tekoälyä koskevaksi kilpailukykystrategiaksi. EU-komission nimittämässä asiantuntijatyöryhmässä on 52 jäsentä, jotka edustavat muun muassa yrityksiä, järjestöjä ja tutkimuslaitoksia.

Tilaisuudessa puhui myös Britannian digi-, kulttuuri-, media- ja urheiluministeriön (DCMS) digitalisaatiosta ja teknologiapolitiikasta vastaava johtaja Andy Shields. Shields totesi yleisölle, että Britannian tavoite, kuten Suomenkin, on nousta tekoälyn kärkimaaksi. Shieldsin mukaan Britannian hallitus on tunnistanut tekoälyn tuovan selkeitä mahdollisuuksia taloudellisen tuottavuuden lisäämiselle ja yhteiskunnan kehittämiselle erityisesti terveyssektorilla.

Tasa-arvo ja tekoäly

Lontoon Imperial Collegen professori Maja Pantic nosti puheenvuorossaan esille tekoälyyn liittyvän tasa-arvo-ongelman. Panticin mukaan naiset ovat jääneet vähemmistöön tekoälyn maailmassa ja näin jää merkittäviä resursseja hyödyntämättä. ”Tekoälyosaajien joukkoon tarvitaan enemmän naisia. Taistelen omalta osaltani epätasa-arvoista tilannetta vastaan. Tärkeä on myös kysymys siitä, kuka omistaa datan tulevaisuudessa”, sanoi Pantic puheenvuorossaan.

Tilaisuudessa puhuivat myös Suomen tekoälyn tutkimuskeskuksen (Finnish Center for Artificial Intelligence FCAI) varajohtaja professori Petri Myllymäki, The Alan Turing Instituten ohjelmajohtaja Adrian Weller, Microsoftin AI- ja data-asiantuntija Phil Harvey, Iris AI:n perustajiin kuuluva Maria Ritola sekä Futuricen AI-liiketoimintajohtaja Tuomas Syrjänen.

Lontoon-suurlähetystö jatkaa tekoälyteeman parissa myös ensi vuonna. Kuten Risto Siilasmaa totesi puheessaan, tällä hetkellä tärkeintä on paitsi lisätä ymmärrystä tekoälyn mahdollisuuksista ja haasteista, myös rakentaa kompetenssia sekä luoda strategia tulevaisuudelle.

Lue lisää aiheesta:

Tekoälyaika.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Elements of AI -tekoälykurssi(Linkki toiselle web-sivustolle.)