Ison-Britannian lentojen keskeytyminen

Suomen Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on päättänyt keskeyttää matkustajalentoliikenteen Isosta-Britanniasta Suomeen kahdeksi viikoksi 21.12.2020 - 4.1.2021. Päätöksen johdosta monen matkailijan paluu Suomeen hankaloituu tai voi estyä kokonaan.

Suomen Lontoon suurlähetystö (avautuu uuteen ikkunaan) ja ulkoministeriö seuraavat tilannetta tarkasti. Matkailijoilta vaaditaan jälleen sopeutumista tilanteeseen ja epätietoisuuden sietämistä. Pandemian takia tilanne voi missä tahansa maassa tai alueella muuttua äkillisesti ja ennalta-arvaamattomasti. Tämän johdosta ulkoministeriö on keväästä lähtien suositellut valtioneuvoston linjauksen mukaisesti matkailijoita välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille.

Traficomin(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) lentokieltopäätös tehtiin uuden virusmuunnoksen Suomeen leviämisen ehkäisemiseksi, ja se koskee myös kotiutuslentoja. Kotiutuslentoja järjestettiin keväällä pandemian alkuvaiheessa valtioneuvoston päätöksellä, kun lentoliikenne keskeytyi ympäri maailmaa yllättäen.

Tässä tilanteessa, kun pandemiatilanne ja siitä johtuvat matkustussuositukset ovat olleet jo pitkään tiedossa, kotiutuslentoja ei olla suunnittelemassa.

Matkailijoiden tulee ensisijaisesti itse selvittää mahdollisia paluureittejä, joskin tällä hetkellä niitä voi olla vaikea löytää. Moni matkailija voi joutua jäämään matkakohteeseen, kunnes matkustajaliikenne jälleen käynnistyy. Mikäli Traficom THL:n suosituksesta muuttaa päätöstä ja mahdollistaa Isosta-Britanniassa olevien matkailijoiden paluun Suomeen, ovat kaupalliset yhteydet siinä tilanteessa ensisijainen vaihtoehto.

Pandemiatilanteessa ulkoministeriön kyky auttaa pulaan joutunutta on rajallinen. Suomen Lontoon suurlähetystö päivittää tilannetietoa verkkosivuille ja sosiaalisen median kanavilleen. Suosittelemme tekemään matkustusilmoituksen osoitteessa matkustusilmoitus.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.).

THL suosittaa, että 7.12.2020 tai sen jälkeen Britanniasta Suomeen tulleet hakeutuvat koronavirustesteihin, vaikka heillä ei olisi koronavirustautiin viittaavia oireita. Testauksilla pyritään varmistamaan, ettei uusi virusmuunnos leviä Suomessa mahdollisesti oireettomien tartunnan saaneiden välityksellä. Suositus koronatesteihin hakeutumisesta koskee myös henkilöitä, jotka ovat jo käyneet kerran tai kahdesti koronatestissä Britanniasta Suomeen tultuaan.

 

Matkan peruuntumisesta tai siirtymisestä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista matkailijan tulee olla yhteydessä omaan matkanjärjestäjään, lentoyhtiöön tai vakuutusyhtiöön.