Esittelyssä Stephen Bolton, Suomen kunniakonsuli Nottinghamissa

Suomen kunniakonsuleita esittelevän artikkelisarjan kahdeksannessa osassa valokeilassa on Nottinghamin kunniakonsuli Stephen Bolton. Hänet nimitettiin Suomen kunniakonsuliksi Nottinghamissa huhtikuussa 2001, erityisesti hänen Suomeen suuntautuvien läheisten kauppasuhteiden vuoksi.

Stephen Bolton jäi vastikään eläkkeelle kokoaikatyöstä, mutta omistaa edelleen pienen kiinteistökehitysyrityksen, Hamstone Ltd. Ennen eläkkeelle jäämistä, hän oli toimitusjohtaja ja UK Bolton Stirland International Limitedin osakkeenomistaja, turkulaisen Tunturi Oy:n kanssa. Bolton on The Institute of Chartered Accountants in England and Walesin jäsen, ja on työskennellyt useita vuosia Hong Kongissa ja Thaimaassa KPMG:lle. Boltonilla on paljon kokemusta strategisesta yrityskehittämisestä ja yrittäjyydestä. Vapaa-ajallaan Bolton nauttii ulkoilusta kuten perhokalastuksesta, hiihtämisestä, purjehtimisesta ja ratsastamisesta.  

1.Kuinka päädyit Suomen kunniakonsuliksi?
Pertti Salolainen, 2000-luvun alun Suomen Ison-Britannian suurlähettiläs, pyysi minua kunniakonsulin virkaan. Salolainen oli ollut avuksi useiden Tunturin kuntolaitteiden lanseerauksiin liittyvässä markkinoinnissa. Yhteistyössä suurlähettiläs Salolaisen ja Lontoon-suurlähetystön kanssa, saimme yhdessä järjestettyjen opintomatkojen avulla esiteltyä Suomea monille brittiasiakkaille. 
 

2. Mikä kunniakonsulin tehtävissä on parasta?
Nautin suomalaisten tapaamisesta ja auttamisesta, silloin kun voin. On myös mukava pitää yhteyksiä yllä suomalaisten ystävieni kanssa.  
 
3. Mistä Suomi on alueellasi tunnettu?
Nopea vastaus olisi joulupukki, revontulet ja Nokia, sekä muutamat maailmanluokan urheilijat, etenkin rallikuskit. Tänä päivänä Suomi tunnetaan myös siitä, että se on monen kansainvälisen tutkimuksen kärkimaita, kuten paras paikka asua, paras koulutus, oikeudenmukainen yhteiskunta, ympäristötietoisuus jne.

4. Mikä Suomeen liittyvä aihe mielestäsi ansaitsisi alueellasi enemmän huomiota?
Miten mahtava paikka Suomi on lomailla sekä talvella että kesällä. Suomella on upea maaseutu, mahtavia jokia, järviä, metsää ja rannikko. Myös taidetta ja kulttuuria edistetään erinomaisesti.
 

5. Mitä alueellasi on tarjottavana suomalaisille ihmisille tai yrityksille?
Nottingham on Ison-Britannian keskellä, sijainti ja tie-, juna- ja lentoyhteydet ovat erittäin hyvät esimerkiksi jakeluun. Alueellamme on myös osa maan parhaimmista yliopistoista, joista valmistuu huippututkinnon omaavia opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita.
 
6. Mistä suomalaisesta sanasta tai ilmauksesta pidät eniten?
Aina kun joku sanoo `bon appetite` ennen ruokaa, yritän vastata ´hyvää ruokahalua´. Se tekee aina vaikutuksen, vaikka oma lausumiseni on melko heikkoa!
 

Lue lisää:

Suomen kunniakonsulaatti, Nottingham (avautuu uuteen ikkunaan)

Esittelyssä Belfastin kunniakonsuli Tina McKenzie (avautuu uuteen ikkunaan)

Esittelyssä Doverin kunniakonsuli James Ryeland (avautuu uuteen ikkunaan)

Esittelyssä Southamptonin kunniakonsuli Christina Tolvas-Vincent (avautuu uuteen ikkunaan)

Esittelyssä Manchesterin kunniakonsuli Chris Rostron (avautuu uuteen ikkunaan)

Esittelyssä Plymouthin kunniakonsuli Jill Sanders (avautuu uuteen ikkunaan)

Esittelyssä Newcastlen kunniakonsuli Geoffrey Berriman (avautuu uuteen ikkunaan)

Esittelyssä Liverpoolin kunniakonsuli John Gibson (avautuu uuteen ikkunaan)