Eduskuntavaalit 2019 – Britanniassa 2494 ennakkoäänestäjää

Kevään 2019 eduskuntavaaleissa oli mahdollista äänestää Isossa-Britanniassa 3.–6. huhtikuuta. Äänestäjiä ennakkoäänestyksessä kävi yhteensä 2494, joista 1644 Lontoossa.

Ennakkoäänestys kevään 2019 eduskuntavaaleissa järjestettiin Isossa-Britanniassa 3.–6.4. välisenä aikana. Suomen Lontoon-suurlähetystössä ennakkoäänestys oli avoinna neljä päivää, keskiviikosta lauantaihin, kun taas muut kahdeksan äänestyspaikkaa olivat avoinna ainoastaan lauantaina 6. huhtikuuta. Skotlannissa oli tällä kertaa mahdollista äänestää perinteisen Edinburghin lisäksi myös Aberdeenissa.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä kävi tänä vuonna yhteensä 2494 äänestäjää, joista 1644 äänesti suurlähetystössä Lontoossa. Vilkkain äänestyspäivä oli jälleen lauantai. Äänestys sujui hieman kiireisimpinäkin hetkinä hyvin.

Ennakkoäänestäjiä oli edellisiin, vuoden 2015, eduskuntavaaleihin verrattuna enemmän. Ison-Britannian edellisten eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä äänimäärä oli 2060. Lontoossa äänestäjiä kävi tuolloin 1406.

Tämän kevään eduskuntavaaleissa ulkosuomalainen ja Suomessa asuva, mutta äänestyksen aikaan ulkomailla tilapäisesti oleskeleva äänioikeutettu voi äänestää ensimmäistä kertaa myös kirjeitse. Kirjeäänestysmateriaalit tulee tilata hyvissä ajoin oikeusministeriöstä. Kirjeääni tulee postittaa itse (muista postimaksu!) oikeaan keskusvaalilautakuntaan ja sen on oltava perillä viimeistään vaalipäivää edeltävänä perjantaina, 12.4., klo 19.00.

Suomessa eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14. huhtikuuta. Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi ja niissä valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme.

Tänä keväänä on myös europarlamenttivaalit. Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys järjestetään ulkomailla 15.–18.5.2019. Europarlamenttivaalien ennakkoäänestyksestä Isossa-Britanniassa lisätietoa Lontoon-suurlähetystön kotisivuilla piakkoin.

Suuret kiitokset kaikille äänestäjille ja vaalivirkailijoille!

Lue lisää: 

Oikeusministeriön vaalisivut(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)
Äänestäminen ulkomailla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)
Ennakkoäänestys Britanniassa kevään 2019 eduskuntavaaleissa
Kevään 2019 eduskuntavaaleissa voi äänestää ensi kertaa kirjeitse