Ulkoministeri Soini ulkoasiainneuvostoon Brysseliin

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu Brysselissä 13.-14. toukokuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Kokouksen aiheita ovat Libyan ja Sahelin alueen tilanne.

Ministerien keskustelu Libyasta keskittyy maan tilanteeseen, joka on huonontunut entisestään kenraali Haftarin käynnistettyä 4.4. sotilaallinen operaatio Tripolin valtaamiseksi. Libyalla on välittömiä vaikutuksia Euroopalle, sillä sekasortoinen tilanne hyödyttää terroristijärjestöjä ja ihmiskauppa- ja salakuljetusverkostoja, jotka toimivat rajojen yli.

Suomi korostaa, että EU:n yhtenäisyys YK-johtoisen poliittisen prosessin ja Libyan yhtenäishallituksen tukena on taattava. EU:n on vedottava sotatoimien lopettamiseksi, jotta humanitaarisen tilanteen heikentyminen saadaan katkaistua.

Sahelin tilanteesta keskustellaan ulko- ja puolustusministereiden yhteisistunnossa Sahelin G5-maiden (Mauritania, Burkina Faso, Tsad, Mali ja Niger) ministereiden kanssa. Sahelin alueella on moninaisia kehitys- ja turvallisuushaasteita, ja myös tämän alueen kehityksellä on suora vaikutus Euroopan turvallisuudelle. Suomi pitää tärkeänä, että G5-maat sitoutuvat vahvemmin ottamaan itse vastuuta alueensa vakauttamisesta, ettei konflikti leviä myös naapurimaihin.

Itäinen kumppanuus kymmenen vuotta

Ulkoasiainneuvoston lisäksi Brysselissä järjestetään itäisen kumppanuuden 10-vuotisjuhlallisuuksia. Ulkoministeri Soini osallistuu itäisen kumppanuuden ulkoministerikokoukseen, jossa keskustellaan kumppanuuden aikaansaaduista tuloksista sekä tulevaisuudesta. Ulkoministeri Soini pitää lisäksi loppupuheenvuoron juhlakonferenssissa.

Itäinen kumppanuus perustettiin Georgian sodan jälkeen Prahan huippukokouksessa vuonna 2009 edistämään vakautta, vaurautta ja turvallisuutta EU:n itäisessä naapurustossa. Kumppanimaat ovat Armenia, Azerbaidzhan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä. Kaikki kumppanit ovat edenneet uudistuksissaan. Edistyminen ei ole ollut kuitenkaan tasaista. Suurimmat ongelmat koskevat oikeusvaltiokehitystä, korruptiota, ihmisoikeuksia, kansalaisyhteiskuntaa ja riippumatonta mediaa.

Kumppanuuden avulla on saavutettu merkittäviä tuloksia. Konkreettisia saavutuksia ovat esimerkiksi matkustamisen ja opiskelijavaihdon helpottaminen, energiatehokkuuden parantaminen, taloudellisen yhteistyön tiivistäminen ja koulutukseen panostaminen. Tärkeitä yhteistyöaloja ovat jatkossa lisäksi ympäristö ja ilmastonmuutos, nuoriso, digitalisaatio sekä hybridiuhkien torjunta.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin diplomaattiavustaja Katja Kalamäki, puh. +358 295 351 518 ja Eurooppa-kirjeenvaihtaja Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780, ulkoasiainneuvos Ari Heikkinen (itäinen kumppanuus), puh. +358 295 351 390

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].