Twinning: Algerian ilmatieteen laitosta kehitetään ranskalais-suomalaisella yhteistyöllä

Ranskan ja Suomen yhteinen tarjous on voittanut Twinning-hankekilpailun Algeriassa. Kaksivuotisella hankkeella vahvistetaan Algerian ilmatieteen laitoksen tiedontuotantoa sekä edistetään uusien palveluiden kehittämistä. Suomesta hankkeessa on mukana Ilmatieteen laitos.

Tammikuussa alkava Twinning-hanke linkittyy tiiviisti Algerian hallituksen vuosien 2015–2019 toimintasuunnitelmaan sekä Algerian ilmatieteen laitoksen strategisiin tavoitteisiin. Hanke on jatkoa Euroopan unionin aiemmalle tuelle Algerian ilmatieteen laitoksen kehittämiseksi. Myös Suomen Ilmatieteen laitos on ollut tässä työssä mukana. Algeriassa sikäläinen ilmatieteen laitos on yksi keskeisistä kansallisista toimijoista ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä.

 Suomi on aiemmin toteuttanut Algeriassa yhden, teollisuuden innovaatioihin liittyneen Twinning-hankkeen. Suomen hankekumppanina oli tuolloinkin Ranska. Kuva: Patrick Gruban

Hankkeella muun muassa tuetaan Algerian ilmatieteen laitoksen edellytyksiä tuottaa ja hallinnoida säähän sekä ilmastoon liittyvää tietoa, kehitetään laitoksen tarjontaan uusia tuotteita ja palveluita tulovirran kasvattamiseksi sekä luodaan osaamisperustainen henkilöstöhallintojärjestelmä. Lisäksi hankkeella vahvistetaan kansallista koordinaatiota luonnonkatastrofien ehkäisyyn sekä käsittelyyn liittyen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ilmatieteen laitoksen vastuualuetta, organisaatiorakennetta sekä meteorologista varoitusjärjestelmää koskevan sääntelyn kehittämistarpeiden tunnistamista.

- Olemme aktiivinen Twinning-toimija ja tämä hanke on hieno mahdollisuus olla mukana kehittämässä sisarorganisaatiomme toimintaedellytyksiä. Hankkeen teemat ovat ydinosaamisaluettamme ja toiveenamme on, että yhteistyötä voitaisiin jatkaa algerialaisten kanssa myös hankkeen jälkeen, toteaa Twinning-hankkeen junioriprojektipäällikkö Harri Pietarila Ilmatieteen laitokselta.

Suomen Ilmatieteen laitoksen ohella hanketta on toteuttamassa Ranskan valtiollinen ilmatieteen ja ilmastotieteen palvelulaitos Météo France. Ranskalaisilla on vastuu koko hankkeen etenemisestä.

Twinning-hankkeilla kehitetään hallintoa ja lainsäädäntöä Euroopan unionin lähialueilla. Toiminta linkittyy EU:n naapuruus- ja laajentumispolitiikkaan. EU:n jäsenmaat kilpailevat hankkeista tarjouskilpailuissa, joiden perusteella kumppanimaat valitsevat hankkeiden toteuttajat.

Twinning perustuu hankkeen toteuttajan ja kumppanimaan tiiviille yhteistyölle hankesopimuksessa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksittäinen Twinning-hanke kestää noin kaksi vuotta ja tyypillisesti hankkeen budjetti on 1-2 miljoonaa euroa. Suomessa Twinning-toimintaa koordinoi ulkoministeriön Twinning-tiimi.

 

Teksti: Eerikki Vainio

Kirjoittaja työskentelee asiantuntijana ulkoministeriön kansallisessa Twinning- ja Taiex -koordinaatiotiimissä