Business Finland avasi toimipisteen Pariisiin

Business Finlandin (BF) uusi toimisto sijaitsee Suomen Pariisin-suurlähetystön yhteydessä. Yhteistyö kaikkien Ranskan Team Finland -verkoston kumppaneiden kanssa on tiivistä.

Heli Pasanen-Zentz ja Heidi Romu ovat Business Finlandin Pariisin-yksikön tehopari. Molemmat omaavat kokemusta sekä ranskalaisesta että suomalaisesta businesskulttuurista.  

Heli on aiemmin työskennellyt Ranskassa rahoituslaitoksissa, suomalaisten yritysten tukena Finpron vientikeskuksen vetäjänä sekä sittemmin Team Finland -asiantuntijana.

Heidi on työskennellyt Tunisian Finpron-toimistolla, Suomessa vientiyritysten parissa sekä viime vuodet Ranskassa kosmetiikka-alan yrityksissä ennen siirtymistään Business Finlandin palvelukseen.

Vastuualueita on jaettu siten, että Helin toiminnan fokuksessa ovat bio- ja kiertotalous, energia, akkuteollisuus ja älyliikenne. Ranska on valittu kohdemaaksi Business Finlandin em. aloihin keskittyvissä ohjelmissa kuten Bio & Circular Finland, Smart Energy Finland/ Batteries from Finland ja Global Innovation Invest in Finland.

Heidin vastuualueina ovat elintarvikkeet ja kuluttajatuotteet. Näissä molemmissa Ranskan voimakkaat kaupan ketjut ja niiden kehitys ovat erityisesti tulevana vuonna Food from Finland -ohjelman toiminnan kohteena.

Business Finlandin Ranskan-tiimiin kuuluu myös Visit Finlandin puolella Sanna Tuononen, joka on jo pitkään edistänyt Rankassa Suomeen suuntautuvaa matkailua. 

Ranskan yksikkö kuuluu BF:n Länsi-Euroopan Global Networks -kokonaisuuteen, joka käsittää parhaillaan n. 35 asiantuntijaa yhteensä kahdeksassa eri maassa. Parin viime vuoden aikana kansainvälisen verkoston laajentaminen on ollut osa BF:n strategiaa myös muualla kuin Euroopassa. Henkilöresurssien vahvistaminen koskee kaikkia mantereita.

Pariisissa Business Finland ja Team Finland kytkeytyvät saumattomasti toisiinsa

Team Finland on julkisten toimijoiden verkosto, jonka tarkoituksena on auttaa suomalaisia yrityksiä laajentamaan toimintaansa ulkomaille. Verkosto tarjoaa monipuolisia kansainvälistymispalveluita. Ranskassa Team Finland -verkoston muodostavat Suomen suurlähetystö, Suomen pysyvä OECD-edustusto, Institut finlandais sekä Business Finland.

"BF-toimiston avaaminen suurlähetystön yhteyteen on mahdollistanut entistä tiiviimmän yhteistyön kaikkien toimijoiden kesken. Nyt päivittäinen tiedonvaihto ja asiantuntijanäkemysten koordinointi luovat synergiaa", Heli kertoo. 

Suomi yhteistyökumppaniksi

Ranska kiinnostaa suomalaisia yrityksiä enenevässä määrin, ja Suomella on positiivinen maine. "Meidän yhteisenä tehtävänämme on saada liike-elämän toimijat vakuuttumaan, että Suomi on varteenotettava partneri ja yhteistyökumppani", Heidi toteaa.

Toiminnan tavoitteet Ranskassa, kuten muissakin maissa, pohjaavat suurimmalta osin Business Finlandin sektorikohtaisten ohjelmien lyhyen ja pitkän tähtäimen strategisiin tavoitteisiin. Maakohtaiset Team Finland -vuosisuunnitelmat laaditaan yhteisvoimin kaikkien verkoston toimijoiden kesken. 

"Uusia mahdollisuuksia ja kanavia Ranskan markkinoille pyritään löytämään jatkuvasti. Tuomme esille suomalaista osaamista ja innovatiivisia ratkaisuja toimialasta riippuen erilaisin aktiviteetein. Mottona: Suomen ja suomalaisten yritysten etuja ajatellen!”, Heli tiivistää.

Lue lisää Ranskan Team Finland -verkostosta.

 

Teksti: Anna Haapala
Kirjoittaja toimii korkeakouluharjoittelijana Suomen suurlähetystössä Pariisissa

Kuva: Emma Virta