Ahtisaari-päivillä keskusteltiin arjen sovittelusta ja maailman konflikteista

Valtakunnallisia Ahtisaari-päiviä vietettiin tänä vuonna jo kolmatta kertaa. Tapahtumat ajoittuivat torstaille 7. marraskuuta, jolloin varsinkin päätapahtumakaupungissa Kuopiossa riitti ohjelmaa. Vuoden 2013 Ahtisaari-päiviin sisältyi niin ajankohtaista analyysia maailman tilasta, koululaisten järjestämiä tempauksia kuin arjen sovittelijoiden esille nostamista.

Kuva: Harri Kilpi

 

Tulevaisuuden rauhanrakentajia kasvaa suomalaisissa kouluissa

Sovittelulla on keskeinen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Jo kouluissa ja päiväkodeissa opetellaan ja harjoitellaan ristiriitojen sopimista. Ahtisaari-päivien aikaan koulut ovatkin erityisen huomion kohteena.

Presidentti Martti Ahtisaari vieraili torstaina Kuopiossa kahdessa koulussa palkitsemassa sovittelijaoppilaita. Ahtisaari-päivänä vuosittain tapahtuvan palkitsemisen ideana on nostaa kouluissa esille sovittelevassa hengessä toimineita oppilaita, ryhmiä tai vaikkapa henkilökunnan edustajia.

Kuopion lyseon lukion sovitteluoppilaana palkittiin Pietari Turunen. Kuva: Inna Perheentupa Kuopion lyseon lukion sovitteluoppilaana palkittiin Pietari Turunen. Kuva: Inna Perheentupa

"Tämän vuoden Ahtisaari-päivän teema on reiluus. Se on sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla ja oikeudenmukaisesti. Viestini on, että uskokaa itseenne, hyvät koululaiset ja tukekaa toisianne", sanoi presidentti Ahtisaari.

Kuopion lyseon lukiossa presidentti palkitsi sovinnonkyyhkyllä oppilaiden keskuudestaan valitseman sovittelijaoppilaan Pietari Turusen.

"Olen pyrkinyt kuuntelemaan kaikkien mielipiteitä ja huolehtimaan, että kaikki pääsevät kuulolle. Myös ne, jotka eivät välttämättä uskalla avata suutaan muuten", vastapalkittu Turunen totesi sovinnonkyyhky kädessään.

Oppilaat perustelivat Turusen valintaa sillä, että tämä kykenee ennaltaehkäisemään konflikteja koulussa. Lisäksi Turusta luonnehdittiin suvaitsevaiseksi, kohteliaaksi ja positiiviseksi.

"Hän levittää iloa muihin ja katkaisee siten negatiivisuuden kierteen", kuvasi koulukaveri Anni Savolainen.

Kuopion torilla ihmisiä ilahdutti taivaan täyttävä ilmapalloparvi, kun koululaisryhmä lähetti 300 ilmapalloa taivaalle puolenpäivän aikaan muistuttaakseen rauhan tärkeydestä.

Helsingissä ulkoministeri Erkki Tuomioja pääsi Etu-Töölön lukiolaisten tentattavaksi ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Lukiolaisten järjestämässä Ahtisaari-päivän paneelissa keskustelua käytiin niin Syyrian tilanteesta, EU:n roolista rauhanvälittäjänä kuin ihmisoikeuksistakin.

Ulkoministeri Tuomioja Etu-Töölön lukiossa. Kuva: Eero Kuosmanen Ulkoministeri Tuomioja Etu-Töölön lukiossa. Kuva: Eero Kuosmanen

"Ihmisoikeudet ovat universaaleja periaatteita. Valtioina meillä ei ole ainoastaan oikeus vaan myös velvollisuus seurata muiden maiden ihmisoikeustilannetta. Onkin tärkeää, että myös Suomi on tällaisen valvonnan kohteena", muistutti ulkoministeri Tuomioja.

Oppilaiden kysyessä Syyriasta ulkoministeri Tuomioja sanoi, että se on maailman lähihistorian suurin tragedia.

"Ainoa kestävä ratkaisu on saada sota loppumaan. Syyriaan tulee luoda turvalliset olosuhteet, joihin kodeistaan paenneet voivat palata."

Ulkoministeri muistutti, että lähivaltiot Turkki, Jordania ja Libanon kantavat isoa taakkaa syyrialaisten avustamisessa ja ne tarvitsevat tukea.

Yleisökeskustelussa puhuttivat suomalaisen yhteiskuntarauhan tulevaisuus

Ahtisaari-päivä huipentui yleisötilaisuuteen Itä-Suomen yliopistolla, jossa keskustelemassa olivat CMI:n hallituksen puheenjohtaja, presidentti Martti Ahtisaari, sosiologian professori Juho Saari, Ihmisoikeuskeskuksen johtaja Kristiina Kouros ja Kuopion kriisinhallintakeskuksen johtaja Jukka Tuononen. Juontajana toimi Savon Sanomien vastaava päätoimittaja Jari Tourunen.

Tilaisuudessa puhuttivat Lähi-idän ja Syyrian tilanne sekä yhteiskuntarauha kotimaassa. Pelkäätkö reilun yhteiskunnan puolesta, Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen kysyi Ahtisaarelta.

"En. Minä taistelen sen puolesta. En näe miten voitaisiin sallia, että lipsuisimme siitä, minkä olemme saaneet aikaan. On tärkeää, että jokainen – oli sitten syntynyt köyhään tai rikkaaseen perheeseen – saa esimerkiksi kunnon koulutuksen. Mutta jokaisen pitää myös käyttää näitä oikeuksia hyväkseen", Ahtisaari sanoi.

Myös vihapuhe nousi keskeiseksi keskusteluteemaksi.

"Ei se poikkea siitä, mitä ulkomailla tapahtuu. Me emme vain ole vielä nähneet radikaaleimpia ilmiöitä, joita vihapuheeseen liittyy. Kun 20-vuotiaita nuoria miehiä on toimettomana tarpeeksi, niin alkaa tapahtua", Jukka Tuononen kriisinhallintakeskuksesta totesi.

Ensi vuonna Ahtisaari-päivät rantautuvat Turkuun

Esimakua ensi vuoden Ahtisaari-päivistä nähtiin jo keskiviikkona, kun turkulaiset koululaiset järjestivät Turun Hansatorilla flashmob -tempauksen. Lähes sata nuorta yllätti paikallaolijat laulamalla ja tanssimalla muun muassa rauhanjenkkaa. Yllätystempauksella mainostettiin jo seuraavan vuoden Ahtisaari-päiviä, joista vetovastuun ottaa Turku.

Itä-Suomen yliopiston kamarikuoro Ahtisaari-päivien yleisötilaisuudessa. Kuva: Harri Kilpi Itä-Suomen yliopiston kamarikuoro Ahtisaari-päivien yleisötilaisuudessa. Kuva: Harri Kilpi