Vinkkejä viikosta 

EUE:n viikon vinkit Suomen EU-edustusto Brysselissä kokeilee heinäkuun ajan uutta tiedotusvälineille ja muille EU:sta kiinnostuneille tarkoitettua vähintään viikottain päivitettävää nettipalvelua. Palsta ilmestyy ensi kertaa keskiviikkona 1.7. Ruotsin puheenjohtajakauden alkamisen kunniaksi. Tervetuloa tutustumaan!

Tarkoituksena on antaa kompakteja vinkkejä siitä, mitä mielenkiintoista EU:n ministerineuvoston eli EU-jäsenmaiden keskinäisessä päätöksenteossa ja valmistelussa on Suomen näkökulmasta tapahtumassa. Kyse on valikoiduista poiminnoista, eikä kattavasta agendan esittelystä. Muotoilut ovat ennakkotietoihin perustuvia epävirallisia odotuksia ja kokousten asiasisällöt voivat aina viime hetkessäkin muuttua. Materiaalia ei siis pidä tulkita kirjaimellisesti.

Palstalle nostetaan tarpeen mukaan aiheita sekä ministerikokousten asialistoilta että suurlähettilästason EU-kokousten agendoilta. Ministerikokouksia koskevat vinkit päivitetään palstalle joustavasti tarpeen mukaan. Säännöllinen viikottainen päivityspäivä on tiistai, koska pysyvien edustajien Coreper II - kokous järjestetään yleensä keskiviikkoisin ja pysyvien edustajien sijaisten Coreper I - kokous keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Toivottavasti vinkkipalstastamme on hyötyä! Arvostamme suuresti palautetta (osoitteeseen [email protected]) ja päätämme heinäkuun jälkeen palstan jatkosta.

 

Ruotsi esittelee maatalousohjelmaansa, komissio maitoehdotuksensa (julkaistu 10.7.2009)

EU:n maatalousministerit kokoontuvat maanantaina 13.7. Brysselissä ensi kertaa Ruotsin johdolla. Suomea kokouksessa edustaa maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. Puheenjohtaja esittelee työohjelmaansa, jonka painopisteet ovat kestävä kalastuspolitiikka, ruoka ja ympäristö. Ruotsi korostaa ympäristön maailmanlaajuisia haasteita ja tervettä kotieläinmaataloutta, jossa kotieläimet ovat terveitä. Kestävää kalastuspolitiikkaa Ruotsi haluaa luoda ottamalla huomioon pitkällä aikavälillä taloudelliset, ympäristölliset ja sosiaaliset näkökannat.

Maataloudessa Ruotsi korostaa sektorin merkittävää roolia ilmastonmuutoksessa. Ilmastovaikutuksia voidaan lieventää ja muutoksiin sopeutua. Samalla pitää ottaa huomioon ilmastonmuutoksen vaikutus maatalouteen esim. uusien kasvi- ja eläinsairauksien kautta. On suuri haaste taata ruoan riittävyys tuleville sukupolville. Suomen mielestä ilmastonmuutokseen sopeutuminen on ensisijaisesti paikallista ja kansallista, mutta EU voi sitä tukea. Lisäksi EU voi osallistua ilmastonmuutoksen rajat ylittävien vaikutusten hallintaan.

Maatalousministereille esitellään myös EU-komission ehdotus maitosektorin tasapainottamiseksi. Komissio ehdottaa voin ja rasvattoman maitojauheen interventio-ostojen ajanjaksoa pidennettäväksi 28.2.2010 asti. Nyt interventioaika päättyisi jo 31.8.2009. Komissio ehdottaa myös, että se valtuutettaisiin pidentämään interventio-ostojen aikaa tarvittaessa myös vuonna 2010. 

Laskenut maailmanmarkkinahinta, kasvanut tuotanto ja talouskriisin aiheuttaman kulutuksen lasku ovat vaikuttaneet myös EU:ssa maidon hintaan. Tuottajahinta on laskenut niin voimakkaasti, että toimenpiteet tuottajahinnan turvaamiseksi ovat perusteltuja. Tänä vuonna on lisäksi otettu käyttöön jo maitotuotteiden vientituet. Neuvosto keskusteleekin muissa asioissa juustojen vientitukien korottamisesta.