Suomen EU-edustusto Brysselissä jatkaa heinäkuussa aloitettua tiedotusvälineille ja muille EU:sta kiinnostuneille tarkoitettua vähintään viikottain päivitettävää nettipalvelua. Tarkoituksena on antaa kompakteja vinkkejä siitä, mitä mielenkiintoista EU:n ministerineuvoston eli EU-jäsenmaiden keskinäisessä päätöksenteossa ja valmistelussa on Suomen näkökulmasta tapahtumassa.

Kyse on valikoiduista poiminnoista eikä kattavasta agendan esittelystä. Muotoilut ovat ennakkotietoihin perustuvia epävirallisia odotuksia ja kokousten asiasisällöt voivat aina viime hetkessäkin muuttua. Materiaalia ei siis pidä tulkita kirjaimellisesti.

Palstalle nostetaan tarpeen mukaan aiheita sekä ministerikokousten asialistoilta että suurlähettilästason EU-kokousten agendoilta. Ministerikokouksia koskevat vinkit päivitetään palstalle joustavasti tarpeen mukaan. Säännöllinen viikottainen päivityspäivä on tiistai, koska pysyvien edustajien eli EU-suurlähettiläiden Coreper II -kokoukset sekä heidän sijaistensa eli Coreper I -suurlähettiläiden kokoukset järjestetään yleensä keskiviikkona, torstaina tai perjantaina.

Palstan jatkoa arvioidaan koko ajan palautteen perusteella, lähetä siis meille ruususi tai risusi (osoitteeseen [email protected]). Toivottavasti vinkkipalstastamme on hyötyä!

 

VINKKEJÄ VIIKOSTA (JULKAISTU 18.9.2009)

Lisää pakolaisia? Maahanmuuttoministerit pohtivat komission ehdotusta

Vinkkejä viikosta EU:n maahanmuuttoministerit kokoontuvat maanantaina puntaroimaan komission ehdotusta uudesta pakolaisten uudelleensijoittamisohjelmasta. Käytännössä kyse on samantyyppisestä järjestelmästä, mikä Suomessa on käytössä kiintiöpakolaisten muodossa. Komission ehdotuksen tarkoitus on saada jäsenmaat ottamaan vastaan lisää pakolaisia. Osallistuminen järjestelmään olisi vapaaehtoista. Uudelleensijoittamisohjelmaan osallistuvat maat saisivat pakolaisrahastosta nykyistä joustavammin ja kattavammin rahallista tukea pakolaisten vastaanottamisesta syntyviin kuluihin.

Komission ehdotus saa Suomelta vahvan tuen. Vastaava kiintiöpakolaisjärjestelmä on ollut Suomessa käytössä useita vuosia ja kokemukset pakolaisten uudelleensijoittamisesta ovat olleet hyviä. Vain harvat Euroopan maat ovat ottaneet vastaan kiintiöpakolaisia. Suomen mielestä ohjelma olisi olennainen osa EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan luomista.

Kokouksessa Suomea edustaa maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors.

Lisätietoja: EU-edustuston erityisasiantuntija Annikki Vanamo-Alho; +32-2-2878 420