Töissä Brysselissä: Antti Karhunen – maailmanpolitiikan myllerrys johdatti EU-työn pariin

Euroopan komission kansainvälisen yhteistyön ja kehityksen pääosastolla työskentelevä Antti Karhunen päätyi Brysseliin maailmanpoliittisen tilanteen ollessa ison muutoksen edessä 1990-luvun alussa. Berliinin muuri oli murtunut, Neuvostoliitto romahtanut ja Suomi alkanut juuri ottaa paikkaansa Euroopassa. 25 vuotta myöhemmin Karhunen kutsuu edelleen Brysseliä kodiksi ja muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi kehitystyön parissa.

Antti Karhunen

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Karhunen valmistui juristiksi Helsingin yliopistosta 1980-luvun lopulla. Uransa ensimmäiset vaiheet Karhunen vietti Nesteen palveluksessa Espoon Keilaniemessä, mutta työsuunnitelmat alkoivat nopeasti muuttua maailmanpoliittisen tilanteen myötä. Neuvostoliitto hajosi 1991, mikä loi Suomelle ulkopoliittisesti aivan uudenlaisen tilanteen. Suomen lähentyminen Euroopan kanssa oli jo ottanut varovaisia ensiaskeleitaan 1960- ja 1970-luvulla, ja seuraava iso askel otettiin vuonna 1986, kun Suomesta tuli EFTA:n täysipainoinen jäsen. EU-jäsenyysperspektiivin alkaessa selkiintyä Karhunen päätti näiden uusien tuulien innoittamana hakea kansainvälisten asioiden valmennuskurssille, jonne hän pääsi sisään vuonna 1991.

”Se aika kuvasti valtavaa murrosta. Ajateltiin, että nyt olemme rohkeita ja otamme suunnaksi sen mikä meidän on aina pitänytkin ottaa. Se suunta oli Eurooppa”

Suomi otti kenties isoimman askeleensa vuonna 1993, kun jäsenneuvottelut Euroopan unionin (silloisen Euroopan yhteisön) kanssa alkoivat. Myös Karhunen oli niiden ensimmäisten suomalaisten joukossa, jotka pakkasivat laukkunsa ja lähtivät Brysseliin kohti tuntematonta: liittämään Suomi osaksi eurooppalaista perhettä. Karhusen ensimmäinen pesti Brysselissä oli Suomen EU-edustustossa jäsenyysneuvotteluiden sihteeristössä. Nimensä mukaisesti sihteeristö auttoi Suomen jäsenyysneuvotteluissa ja hoiti yhteydenpitoa Suomen ja komission sekä jäsenmaiden välillä.

”Se oli ainutlaatuinen aika joka ei koskaan enää palaa. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Muistan esimerkiksi sen päivän, kun edustuston ovelle tuotiin suuri paketti sisältäen satoja neuvoston neuvottelupapereita. Se oli niin sanotusti day one”, nauraa Karhunen.

Yrityspolitiikasta kehitystyöhön

Karhusella vierähti kolme vuotta Suomen EU-edustustossa Brysselissä, jonka jälkeen tie jatkui Euroopan komissiolle, ensimmäisten sinne rekrytoitujen suomalaisten virkamiesten joukossa. Komissio tarvitsi uudesta jäsenmaasta henkilöstöä palvelukseensa, ja Karhunen aloitti taloudellisten ulkosuhteiden yksikössä, vastuualueenaan Yhdysvallat.

”Suomalaiset otettiin kiinnostuksella ja avoimin mielin vastaan komissiossa. Jäsenyysneuvotteluiden aikana olimme jo tulleet monelle tutuksi Brysselissä”, kertoo Karhunen.

Komissiolla rakennettuun uraan mahtui Karhusen mukaan monenlaista. Kuusi vuotta vierähti Suomen ensimmäisen komissaariin Erkki Liikasen kahdessa kabinetissa, jonka jälkeen Karhunen teki talossa töitä yrityspolitiikan, Yhdysvaltojen suhteiden ja teollisuuden parissa.

Karhusen uran kenties suurin mullistus tapahtui 2010, kun silloinen kehityspolitiikasta vastaava komissaari Andris Piebalgs halusi palkata hänet kabinettiinsa. Tämä tarkoitti vaihtoa yrityspolitiikasta kehityspolitiikkaan. Karhusen mukaan alan vaihdos on suositeltava kokemus, jos haluaa testata omia kykyjään ja sopeutuvaisuuttaan.

”Uran vaihdos oli vinha tunne, arastellen mietin mitä olen vuosien varrella oppinut ja miten voin hyödyntää sitä uudella alalla. Olin nöyrä ja utelias”, kertoo Karhunen.

Globaali, jännittävä maailma

Työrupeama Piebalgsin kabinetissa kesti viisi vuotta, jonka jälkeen Karhunen siirtyi nykyisiin tehtäviinsä yksikönpäälliköksi Euroopan komission kansainvälisen yhteistyön ja kehityksen pääosastolle. Haastavan työn pääkokonaisuuteen kuuluu EU:n ulkoisen investointisuunnitelman eteenpäin vieminen sekä yksityissektorin kehittymisen edistäminen partnerimaissa, etenkin Afrikan mantereella.

”Haluamme edistää yritystoimintaa ja kauppaa kehityksen välineenä, tuoda partnerimaita mukaan globaaleihin arvoketjuihin. Tavoitteena on luoda taloudellista lisäarvoa kehitysmaissa ja saada partnerimaamme hyötymään globaalin kaupan mahdollisuuksista”, kertoo Karhunen.

EU, yhdessä jäsenmaidensa kanssa, on maailman suurin kehitystoimija, ja vastaa näin ollen yli puolesta maailman kehitysavusta. Kyse on isoista rahavirroista, joita pyritään käyttämään järkevästi. Tämän vuoksi yrityspuolelta hankitut opit ovat olleet Karhusen mukaan hyödyksi myös kehityspuolella. Hänen mukaansa kehityspolitiikkaan kuuluu laajan paketin miettiminen: mitkä ovat ne peruspilarit, joilla yhteiskunta saadaan pyörimään niin, että kansakunta voisi hyvin ja sekä talous että demokratia toimisivat.

”Pitää ymmärtää maiden tarpeet ja todellisuudet, jotta voi auttaa muita yhteiskuntia. Lähtökohta ei saa olla, että opetamme muita, vaan pikemminkin se, että jaamme kokemuksiamme”

Karhusen mukaan ihmiset ovat aina kehityspolitiikan keskiössä, ja hän on työnsä puolesta saanut hienon kosketuksen globaaliin yhteiskuntaan. Myös oivallus siitä, että EU:n ulkopuolella on elämää, on ollut Karhusen mukaan mahtava.

”Olen oppinut, että maailma on paljon jännittävämpi paikka kuin sitä kuvitteleekaan. On hyvä muistaa, että on olemassa paljon maita joita et välttämättä tunne kovin hyvin, mutta joissa kuitenkin tehdään erittäin hienoja asioita”.

Pintaa syvemmälle

25 vuoden aikana Brysselistä on muovautunut Karhuselle kotikaupunki. Hänen mukaansa kaupunki on viihtyisä ja kaunis, etenkin kun uskaltaa lähteä tutustumaan keskustan ulkopuolella oleviin alueisiin. Karhusen mukaan kaupunki on suuri, mutta samaan aikaan hallittavissa oleva kokonaisuus. Brysselin aika ajoin huono maine on jäänyt harmittamaan Karhusta, ja hänen mukaansa yleisilmeen ei pitäisi antaa hämätä.

”Brysselissä kannattaa aina raapia pintaa syvemmälle. Silloin sieltä paljastuu hyvin ystävällinen ja persoonallinen kaupunki”.

Karhusen taival Brysselissä on ollut yhtä pitkä kuin Suomen taival Euroopan unionissa. Kaupungissa asuttujen vuosien aikana on oppinut katsomaan myös suomalaisuuttaan uusin silmin, kertoo Karhunen.

”Suomalaisten tapa tehdä on lähtökohtaisesti hyvä, mutta on myös olemassa muita, erilaisia tapoja, jotka ovat yhtä hyviä. Myyttejä on hyvä särkeä, ja uteliaisuuden myötä sitä oppii uusia tapoja olla työelämässä”.

 

Joona Suni

Viestintäassistentti