Kemikaalipolitiikan asiantuntija, kiinnostaako ura Euroopan komissiossa?

Euroopan komissio hakee parhaillaan asiantuntijoita, joilla on työkokemusta kemikaalialalta. Tule kuulolle Suomen EU-edustuston järjestämään infotilaisuuteen virkamieskilpailuun osallistumisesta.

Oletko kemikaalialan asiantuntija? Kiinnostaako sinua kansainvälinen ura ja työskentely monikulttuurisessa ja kansainvälisessä ympäristössä? Jos vastasit näihin kysymyksiin myöntävästi, nyt voi olla mahdollisuutesi työllistyä asiantuntijaksi EU:n palvelukseen.

Euroopan komissio hakee parhaillaan asiantuntijoita, joilla on työkokemusta kemikaalialalta. Palvelukseen otetut henkilöt työskentelevät virkamiehinä pääasiassa Euroopan komission sisämarkkinoiden, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan pääosastolla sekä ympäristöasioiden pääosastolla. Tehtävän palkkaluokka on AD 6, joka tarkoittaa noin 5500 euron nettokuukausipalkkaa.

Asiantuntijan tehtäviin kuuluu kemikaalipolitiikan ja -lainsäädännön laatiminen, hallinnointi ja täytäntöönpano, sääntelytehtävien hoitaminen kemikaaleihin liittyvillä eri aloilla (muun muassa ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuvien riskien arviointien sekä sosioekonomisten analyysien seuraaminen) sekä lainsäädännön täytäntöönpanon valvonta. Muita tehtäviä ovat jäsenvaltioiden kokousten ja neuvottelujen valmistelu ja niihin osallistuminen, kehityssuuntausten ja kauppasopimusten seuraaminen sekä kemikaalipolitiikkaa koskeviin neuvotteluihin, myös kansainvälisiin neuvotteluihin, osallistuminen. 

Hakijalla tulee olla vähintään nelivuotinen korkeakoulututkinto kemian, kemian tekniikan, mineralogian, kaivosalan, toksikologian, ekotoksikologian, biologian, ympäristötutkimuksen, lääketieteen, eläinlääketieteen tai farmakologian alalta taikka muulta suoraan työtehtäviin liittyvältä alalta. Lisäksi hakijalla tulee olla tutkinnon jälkeen hankittu vähintään kolmen vuoden työkokemus kemikaalialalta. Tehtävään voivat hakea myös henkilöt, joilla on vähintään kolmivuotinen korkeakoulututkinto edellä mainituilta aloilta ja sen jälkeen hankittu vähintään neljän vuoden työkokemus kemikaalialalta. 

Hakijan on oltava EU:n kansalainen, ja hänellä on oltava perusteellinen taito yhdessä EU:n 24 virallisesta kielestä (esimerkiksi suomi tai ruotsi) sekä riittävä englannin tai ranskan kielen taito.

Hakuaika on parhaillaan käynnissä ja päättyy 13.4. klo 12 (Brysselin aikaa)(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Infotilaisuus komission virkamieskilpailuun osallistumisesta
26.3.2021 klo 12.30-13.30 (Suomen aikaa)

Avoin tilaisuus, ei ilmoittautumisia. 

Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää kysymyksiä chatin välityksellä. Kysymyksiä voi lähettää myös etukäteen osoitteeseen: [email protected] 

Tilaisuus toteutetaan Teams-webinaarina. 

Osallistu infotilaisuuteen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avaa verkkoselaimen)

Ohjelma:

  • "Työskentely ja uramahdollisuudet komissiossa", yksikönpäällikkö Matti Vainio, Euroopan kemikaalivirasto
  • "Kilpailuun hakeminen ja siinä menestyminen", erityisasiantuntija Mikael Kekkonen, Suomen pysyvä edustusto Euroopan Unionissa (EUE)
  • Kysymyksiä ja vastauksia.

 
Lisätietoja: Mikael Kekkonen, p. + 32 473 86 50 89 tai [email protected]