EU:n ulkoministerit keskustelevat Ukrainasta

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu Brysselissä 10. joulukuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Lounasvieraaksi kokoukseen saapuu Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkin.

Keskustelun aiheena on odotetusti Asovanmeren ja Kertshinsalmen tilanne. Suomi korostaa Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta. Lähtökohtana tulee olla alueen kysymysten ratkaiseminen rauhanomaisin keinoin. Toimia, jotka kärjistävät tilannetta entisestään on vältettävä. Ulkoasiainneuvoston muita aiheita ovat Iran, EU:n ja Afrikan unionin yhteistyö, Länsi-Balkan sekä Venezuela.

Iranin osalta keskustelun aiheena on EU:n ja Iranin välinen suhde. Erityishuomiota on tarkoitus kiinnittää Iranin tiedustelupalvelun toimiin Tanskassa ja Ranskassa. Tämän lisäksi esillä on Iranin ydinohjelmasopimuksen ajankohtainen tilanne. Ulkoministerit keskustelevat kokouksessa myös tammikuussa järjestettävästä Euroopan unionin ja Afrikan unionin välisestä ministerikokouksesta sekä siihen valmistautumisesta. Lisäksi tarkoituksena on käydä läpi alueiden välistä yhteistyötä.

Keskusteluissaan Länsi-Balkanista ulkoministerit käsittelevät alueen ajankohtaista tilannetta. Venezuelan osalta esillä ovat puolestaan maan poliittinen tilanne ja humanitaarinen kriisi.

Lisätietoja: Ulkoministerin virkamiessihteeri Miia Rainne, puh. +358 50 434 5444 ja Eurooppa-kirjeenvaihtaja Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].