angle-left EU:n energia- ja ilmastopolitiikan hallintomalli hioo kyntensä – tämä vuosi näyttää vahvasti suuntaa

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan hallintomalli hioo kyntensä – tämä vuosi näyttää vahvasti suuntaa

EU:n johtajuus ilmastopolitiikassa edellyttää vahvaa koordinaatiota EU-toimielinten ja jäsenvaltioiden kesken. Tylsästä nimestään huolimatta energiaunionin hallintomalli voi osoittautua odotettuakin keskeisemmäksi EU:n energia- ja ilmastopolitiikan välineeksi. Asetettujen velvoitteiden lisäksi tärkeää on se, millaisen merkityksen jäsenvaltiot ja toimielimet käytännössä antavat yhteiselle suunnittelu- ja koordinointijärjestelmälle. Ensimmäiset testit ovat edessä jo tänä vuonna Romanian ja Suomen puheenjohtajakausilla.

EU:n energiaunionilla on viisi ulottuvuutta: energiaturvallisuus, energian sisämarkkinat, energiatehokkuus, vähähiilisyys (hiilestä irtautuminen ja uusiutuva energia) sekä tutkimus, innovointi ja kilpailukyky.

Asetus energiaunionin hallinnosta tuli voimaan jouluaattona 2018 kahden vuoden neuvottelujen jälkeen. Näin luotiin järjestelmä, jolla ohjataan energiaunionin tavoitteiden ja Pariisin ilmastosopimuksen mukaisia toimia.

Esimerkiksi uusiutuvan energian tavoitteeksi on direktiivissä asetettu 32 % EU:n energian loppukulutuksesta vuonna 2030, mutta jäsenvaltioille ei ole määritetty omia kansallisia tavoitteita. Tämän ja muiden EU-tavoitteiden saavuttamiseksi on tarpeen seurata ja ohjata jäsenvaltioiden toimia. Käytännössä tämä tapahtuu suunnitelmien, raportoinnin ja komission antamien suositusten kautta. Viime kädessä – kuten aina – komissiolla on mahdollisuus tehdä lainsäädäntöehdotuksia tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kansalliset suunnitelmat syynissä

Ensimmäisenä tehtävänä jäsenvaltioiden tuli toimittaa vuoden 2018 loppuun mennessä – siis viikon sisällä asetuksen voimaantulosta! – luonnoksensa integroiduksi kansalliseksi energia- ja ilmastosuunnitelmaksi (National Energy and Climate Plan, NECP). Toki suunnitelmien vaadittu sisältö oli käytännössä jo pitkään selvillä. Suomi toimittikin suunnitelmaluonnoksensa jo ennen joulua.

Tammikuun loppuun mennessä valtaosa jäsenvaltioista on toimittanut NECP-luonnoksensa ja komission tekemä arviointi on alkanut. Komission tulee antaa jokaiselle jäsenvaltiolle sen suunnitelmaa koskevat suosituksensa kesäkuun loppuun mennessä. Tätä edeltävät muun muassa energiaylijohtajien kokous maaliskuussa sekä komission energiaunionin tilaa koskeva raportti mahdollisesti huhtikuussa. Romanian puheenjohtajakauden toinen energianeuvosto kesäkuun lopulla ajoittuu samaan aikaan suositusten antamisen kanssa.

Kaiken kaikkiaan menettely suunnitelmien käsittelylle tämän vuoden aikana on vasta hahmottumassa. Olennaista on paitsi komission ja jäsenvaltioiden välinen vuoropuhelu myös tilannekuvan läpikäynti ja keskustelu ministerineuvostossa. Tässä vaiheessa voi arvioida, että NECP:t ovat esillä Suomen puheenjohtajakauden ensimmäisessä energianeuvostossa syyskuussa. Lopulliset NECP:t tulee toimittaa komissiolle vuoden loppuun mennessä.

Jo nyt voidaan kuitenkin todeta, että NECP-luonnosten arviointi komissiossa on huolellista ja jäsenvaltiot on sidottu laajasti mukaan työhön. Tätä työtä tehdään sekä muodollisesti että epämuodollisesti kommunikoiden. Hyvä niin. Se mitä emme kuitenkaan halua on tarpeettoman yksityiskohtainen ja resursseja syövä raportointi.

Energianeuvoston puitteissa onkin tärkeätä linjata poliittisesti yhtenäistä toimintatapaa ja varmistaa prosessin toimivuus. Viime kädessähän jäsenvaltiot ovat kollektiivisessa vastuussa asetettujen EU-tavoitteiden saavuttamisesta.

Mielestäni tässäkin asiassa olisi tärkeää nähdä iso kuva. Esimerkiksi energiatehokkuutta koskevat EU-tason tavoitteet ovat tärkeitä, mutta olennaisinta on vähentää kasvihuonekaasuja. Vastaavasti uusiutuvan energian lisääminen ei voi olla mekaanisen tarkastelun varassa, tärkeämpää pitkällä aikavälillä on fossiilisista polttoaineista luopuminen. Jäsenvaltiokohtaisia suosituksia ja yhteisiä linjauksia pohdittaessa on tarpeen ottaa huomioon nämä seikat, ja myös eri maiden potentiaali hyödyntää kustannustehokkaasti erilaisia energia- ja ilmastopoliittisia instrumentteja.

Nyt tarvitaan kauaskantoisia tavoitteita ja keinoja

Jo ennen hallintomalliasetuksen antamista, marraskuussa 2018, komissio antoi tiedonannon visiosta pitkän aikavälin vähäpäästöisyysstrategiaksi (Long Term Strategy, LTS). Kyseessä ei ollut varsinainen ehdotus, mutta sen keskeisenä ajatuksena on pyrkimys hiilineutraaliin yhteiskuntaan vuoteen 2050 mennessä. Erityisen hyödyllisiä ovat sen liiteaineistona julkaistut analyysit päästövähennyskeinoista eri toimialoilla samoin kuin laaditut skenaariot päästövähennysten toteuttamiseksi.

Romanian puheenjohtajakaudella LTS:ää käsitellään monissa ministerineuvoston kokoonpanoissa ja Euroopan parlamentin valiokunnissa. Energianeuvosto käsittelee asiaa jo 4. maaliskuuta. Laaja keskustelu onkin tärkeää, koska vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtyminen edellyttää toimia käytännössä kaikilla elämänalueilla.

Mahdollinen uusien tavoitteiden määrittäminen vuodelle 2030 on pohdinnassa muun muassa siksi, että EU:n, samoin kuin muiden Pariisin sopimuksen osapuolien, on tarpeen toimittaa YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) sihteeristölle päivitetyt ilmastokontribuutionsa (Nationally Determined Contributions) vuoteen 2020 mennessä (”by 2020”).

Tärkeintä toki on, että EU:n päästöt ovat jo nykytoimilla vähenemässä reilusti enemmän kuin tavoitteena olleet 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta: pelkästään uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden lisääminen sovitusti vie vähenemän noin 45 prosenttiin.

Hollanti on väläyttänyt 55 prosentin päästövähennystavoitetta EU:lle. Pääministeri Sipilä nosti samaisen tavoitteen esille puhuessaan 31.1. Euroopan parlamentissa. Puhe kuului sarjaan, jossa EU-maiden päämiehet kertovat kukin vuorollaan visionsa EU:n tulevaisuudesta. Suomessa kahdeksan yhdeksästä eduskuntapuolueesta on nyt eduskuntavaalien alla tämän tavoitteen kannalla.

Energiaunionin hallintomalliasetus edellyttää jäsenvaltioilta kansallisen LTS:n laatimista 1.1.2020 mennessä. Alkuperäinen ajatus lienee ollut, että nämä toimisivat syötteenä EU:n yhteiselle LTS:lle. Nyt niitä laaditaan kuitenkin rinta rinnan.

Tämä lienee kuitenkin toissijaista lopputuloksen kannalta: NECP:t, kansalliset LTS:t ja unionin LTS tulee joka tapauksessa rakentaa johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Niitä tullaan myös päivittämään säännönmukaisesti. Tämä iteratiivinen eli ajan mittaan täsmentyvä prosessi on juuri hallintomallin ytimessä.

Yksi keskeinen akseli on yhteistyö energia- ja ympäristöministereiden kesken. Energiaunionin hallintomalliin liittyvät asiat hoidetaan energianeuvoston johdolla ja EU:n LTS-valmistelu ympäristöneuvoston johdolla. Ainakaan Suomen kohdalla en näe tältä osin koordinaatio-ongelmaa.

Panostetaan ratkaisuihin

Menettelyistä riippumatta olennaista on kiinnittää tässä vaiheessa huomio yhteiskuntien kauaskantoisiin vähähiilistämispolkuihin. Energia-alan investointisyklit ovat pitkiä ja pääomatarve suuri. Samoin esimerkiksi luonnon hiilinielujen kasvattaminen edellyttää malttia. Näistä syistä energia- ja ilmastopolitiikan tulee olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa.

Vastuulliseen ja kestävään politiikkaan kuuluu myös panostus vähähiiliseen teknologiaan ja ratkaisuihin. Tämä energiaunionin ulottuvuus on myös se, jonka avulla voidaan viime kädessä tehokkaimmin vaikuttaa globaaleihin päästöihin.

Riku Huttunen on TEM:n energiaosaston ylijohtaja