EU-ministerivaliokunnassa hallituksen EU-selonteko

EU-ministerivaliokunta käsitteli kokouksessaan perjantaina 22. tammikuuta valtioneuvoston selonteon EU-politiikasta. Selontekoa on valmisteltu useissa teemakeskusteluissa ministerivaliokunnan aiemmissa kokouksissa. Selonteko viitoittaa Suomen EU-politiikan suuria linjoja. Se tulee julkiseksi, kun se on hyväksytty valtioneuvoston yleisistunnossa.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta keskusteli EU:n omien varojen päätöksen kansallisesta ratifioinnista. EU:n elpymisvälineen rahoituksen käyttöönotto edellyttää omien varojen päätöksen ratifiointia kaikissa jäsenmaissa. Tavoitteena on toimittaa hallituksen esitys asiasta eduskunnalle ensi viikon valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen.

EU-ministerivaliokunta sai myös tilannekatsauksen yhteistyöstä, jota Britannian kanssa tullaan lähiaikoina EU:n puitteissa tekemään, erityisesti uuden kauppa- ja yhteistyösopimuksen pohjalta.  

Esillä oli myös komission ja korkean edustajan tiedonanto EU:n ja Yhdysvaltojen suhteiden edistämisestä. EU-ministerivaliokunta korosti EU:n ja Yhdysvaltain tiiviin ja läheisen suhteen olevan Suomelle tärkeä ja katsoi, että Yhdysvaltain hallinnonvaihdos tarjoaa hyvän mahdollisuuden suhteiden vahvistamiselle sekä yhteisten arvojen ja intressien edistämiselle globaalilla tasolla. Ministerivaliokunta totesi, että tiedonannossa esitetyt painopisteet, kuten yhteistyö ilmastoasioiden, kestävän kehityksen ja terveyskysymysten sekä demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioasioiden edistämisessä vastaavat hyvin Suomen tavoitteita ja antavat hyvää pohjaa jatkotyölle.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja seuraaviin kokouksiin: 
•    Ulkoasiainneuvosto (25.1.)
•    Maatalous- ja kalastusministereiden epävirallinen videokokous (25.1.)
•    Sisäministereiden epävirallinen videokokous (28.1.) 
•    Oikeusministereiden epävirallinen videokokous (29.1.)

Ulkoasiainneuvoston pääaiheena on ilmasto- ja energiadiplomatia. Ministerien on tarkoitus hyväksyä aiheesta päätelmät, jotka ohjaavat EU:n toimintaa kolmansien maiden suuntaan niiden ilmastoon liittyvän kunnianhimon tason nostamiseksi. Lisäksi ulkoministerit keskustelevat videoyhteydellä Japanin ulkoministerin kanssa ja puhuvat EU:n ja Britannian yhteistyöstä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan aloilla. 

Maatalous– ja kalastusministereiden videokokouksessa uusi puheenjohtajamaa Portugali esittelee työohjelmaansa ja keskustelee EU:n ja Britannian kalastussuhteista. Komissio puolestaan antaa katsauksen maataloustuotteiden kansainvälisestä kaupasta. 

Sisäministerit jatkavat keskustelua EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistuksesta. Ministerit keskustelevat myös Schengen-alueen sekä Europolin tulevaisuudesta. 

Oikeusministerit keskustelevat haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten suojelusta sekä immateriaalioikeuksien rikosoikeudellisesta suojasta ja väärentämisen ja järjestäytyneen rikollisuuden välisistä yhteyksistä. Esillä on lisäksi Euroopan sähköisen oikeuden kehitys ja oikeusalan digitalisaation haasteet.

Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto p. 050 468 5949, erityisavustaja (EU-asiat) Tuulia Pitkänen p. 0295 160 231, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen p. 0295 160 319 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia