Työelämän tasa-arvo on Espanjan nykyhallituksen prioriteetti

Espanjan uudistusmielinen nykyhallitus on nostanut tasa-arvopolitiikan tärkeään asemaan. Espanjan tämänhetkiset sukupuolten epätasa-arvoon liittyvät ongelmat koskevat etenkin työelämää, jossa naiset mm. ovat yhä vähemmistönä päätöksenteossa, saavat huonompaa palkkaa ja kärsivät yksityis- ja työelämän yhteensovittamisen vaikeudesta. Uusi hallitus on pyrkinyt hanakasti saamaan aikaan muutoksia esittelemällä useita lakiuudistuksia, mm. sukupuolikiintiöt yritysten johdossa ja velvoitteita rikkovien yritysten sakottaminen.

Foto: Congreso de los Diputados

Espanjan nykyinen, Pedro Sánchezin johtama vähemmistöhallitus on nostanut sosiaali- ja tasa-arvokysymykset keskeiseen asemaan. Erityisesti painotetaan naisten ja miesten tasa-arvoa työelämässä. Pääministerin mukaan hallitus on saanut ensimmäisinä kuukausinaan aikaan ”valtavia harppauksia” tasa-arvon saralla alkaen hallituksesta itsestään, joka on OECD:n maista edistyksellisin naisten osuudella mitattuna (17 ministeristä 11 on naisia).

Esimerkkeinä edistyksestä Sánchez on maininnut ensi vuoden vielä valmisteilla olevaan budjettiehdotukseen sisältyvät toimet kuten sopimuksen Espanjan itsehallintoalueille suunnattavista 100 miljoonasta eurosta naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi, työn palkkaerojen kaventamiseksi (esim. minimipalkan nosto), pyrkimyksen uudistaa isyysvapaita ja sitä kautta edistää naisten tasa-arvoisuutta työelämässä sekä aikomuksen käynnistää uudelleen lesbopareille ja yksinoleville naisille suunnatut hedelmällisyyshoidot.

Yksi Espanjan tasa-arvolain (Ley de Igualdad, 2007) tavoitteista on ollut taata naisten ja miesten yhtäläinen edustus niin politiikassa kuin yritysten johtotehtävissä, mutta naiset kohtaavat yhä lasikaton urallaan. Lähes 70 000 korkean tason julkisista viroista vain 25 000 (36 %) on naisten täyttämiä. Women in Business -raportin mukaan v. 2018 yritysten johdossa toimi naisia 27 % (maailmanlaajuinen keskiarvo 24 %). Tasa-arvoministeri Carmen Calvo on ilmoittanut hallituksen pyrkivän löytämään ongelmaan ratkaisun ja valmistelevan uudistuksia työelämän tasa-arvolainsäädäntöön, joita hallitus vie kiireellisinä eteenpäin. Yritykset mm. velvoitetaan sanktioiden avulla ottamaan naiset mukaan päätöksentekoprosesseihin ja yritysten johtoon määrätään sukupuolikiintiöt. Uudistettu lainsäädäntö pyrkii myös ottamaan entistä paremmin huomioon naisiin työssä kohdistuvan syrjinnän ja äitiysvapaiden ja työn sekä työ- ja yksityiselämän yhteensovittamisen.

Hallitus pyrkii uudistamaan lainsäädäntöä myös palkkatasa-arvon osalta. Uudistuksiin sisältyvät mm. yritysten velvoittaminen palkka-avoimuuteen, suurten yritysten velvollisuus suorittaa säännölliset tasa-arvoon tähtäävät palkkatarkistukset ja osa-aikatyöntekijöiden aseman parantaminen. Lisäksi yli 50 hengen yritykset velvoitetaan laatimaan tasa-arvosuunnitelma ja määräämään tasa-arvoasiamies, jonka tehtävänä on valvoa tasa-arvon toteutumista yrityksessä.

Foto: Congreso de los Diputados

Pääministeri Sánchez on myös ilmaissut halunsa perustaa uudelleen yksinomaan tasa-arvoon keskittyvän ministeriön. José Zapateron sosialistihallituksen aikana perustettu tasa-arvoministeriö toimi Espanjassa 2008–2010, minkä jälkeen tasa-arvoasiat siirtyivät terveys- ja sosiaaliministeriön alaisiksi ja Sánchezin kaudella edelleen varapääministeri Calvon hoidettaviksi.

Naisten työelämässä kohtaama syrjintä

Myös Espanjassa ollaan törmätty miesten ja naisten taloudellisen epätasa-arvon myötä esiintyviin ongelmiin, kuten potentiaalisten työntekijöiden menetykseen, kyvyttömyyteen hyödyntää tarjolla olevaa lahjakkuutta sekä siitä seuraavaan BKT:n kasvun pysähtymiseen. Euroopan komission mukaan Espanjassa v. 2017 miesten ja naisten palkkaero keskituntipalkassa oli 14,9 % ja kokonaispalkkaero vuodessa (ml. tuntipalkka, palkaton työ, työttömyysaste) 35,7 %. Kuukaudessa alle 1000 euroa ansaitsevista naisia on kaksinkertainen määrä. Eläkkeissä sukupuolten välinen ero nousi 37 %: iin.

Naisilla on miehiä enemmän osa-aikaisia työsopimuksia (78 %). Myös työttöminä olevien naisten lukumäärä on suurempi: lokakuussa 2018 ero miehiin verrattuna oli 17,6 %.  Heillä on lisäksi suurempia ongelmia työmarkkinoille pääsyssä (esim. lapsen syntymän jälkeen). Esiin onkin nostettu naisen perinteinen rooli lasten, muiden perheenjäsenten ja talouden hoitajana (95,2 % naisia). Espanjassa keskustellaan vanhemmuuden mukanaan tuomasta erottelusta: äitiys heikentää huomattavasti naisen asemaa työmarkkinoilla, kun taas isyys nähdään vastuuntunnon lisääntymisenä ja perheellisyys aiheena palkankorotukseen. Palkaton työ, kuten siivoaminen, ruuanlaitto ja lastenhoito jäävät useimmiten naisten vastuulle palkkatyöstä huolimatta. Kaiken kaikkiaan naiset tekevät 74 % kaikesta palkattomasta työstä. Lisäksi Espanjan tyypillisesti pitkät työpäivät tekevät työelämän ja perheen yhdistämisestä vaikeaa.

Talouskriisin aikana naiset kärsivät miehiä enemmän kriisin negatiivisista vaikutuksista ja toipuvat niistä hitaammin. On myös puhuttu sukupuolittuneiden työalojen ongelmasta: naiset toimivat yhä enemmistönä esimerkiksi hoito-, siivous-, myynti- ja opetusalalla. Naiset hakeutuvat perinteisesti jo opiskeluvaiheessa aloille, joissa palkkaus on huonompaa. Yksi suurista ongelmista on myös lasten sukupuolittunut kohtelu pienestä pitäen: tutkimusten mukaan jo pienet tytöt kokevat Espanjassa suurta alemmuudentunnetta poikiin nähden ja kärsivät huonosta itsetunnosta.

Teksti: Annika Tuohisaari