Suomi on valittu YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseneksi

Kolmevuotinen kausi 2022–2024 on Suomen ensimmäinen täysimittainen jäsenyys ihmisoikeusneuvostossa. Suomi jatkaa neuvostossa pitkäjänteistä työtä universaalien ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Ulkoministeriön logo

Suomi sai 180 ääntä YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa pidetyssä vaalissa 14. lokakuuta. Suomi valittiin neuvoston jäseneksi länsimaiden ja muiden maiden ryhmässä yhdessä Luxemburgin ja Yhdysvaltojen kanssa. Suomi on aiemmin ollut neuvoston jäsen yhden vuoden ajan vuosina 20062007, kun ihmisoikeusneuvosto perustettiin.

”Suomi on valmis kantamaan vastuuta ja tekemään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa sen puolesta, etteivät ihmisoikeudet jää pelkästään sanahelinäksi. Toimiva monenkeskinen sääntöpohjainen järjestelmä ja ihmisoikeuksien toteutuminen ovat avain niin suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnille ja turvallisuudelle kuin myös globaalin rauhan ja turvallisuuden sekä kestävän kehityksen edistämiseksi”, toteaa ulkoministeri Pekka Haavisto.

”Suomella, ja myös itselläni, on erinomaiset kokemukset kansalaisyhteiskunnan osallistamisesta asioiden hoitoon. Tulemme tekemään läheistä yhteistyötä niin kotimaisten kuin kansainvälisten kansalaisjärjestöjen ja ihmisoikeuspuolustajien kanssa. On tärkeää, että valtioiden äänen lisäksi myös kansalaisyhteiskunnan, tutkijoiden ja yksityisen sektorin näkemykset ja osaaminen tulevat kuulluiksi ihmisoikeusneuvoston työssä”, jatkaa ministeri Haavisto.

Genevessä kokoontuva, 47 valtiosta koostuva ihmisoikeusneuvosto on YK:n tärkein ihmisoikeuksia käsittelevä elin. Sen tehtävänä on edistää ja suojella ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti, muun muassa puuttumalla vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Neuvosto on ottanut kantaa ja asettanut riippumattomia asiantuntijoita monitoroimaan useiden eri maiden tilanteita, esimerkiksi Syyrian, Myanmarin ja äskettäin myös Afganistanin osalta.

Lisäksi ihmisoikeusneuvosto hyväksyy aloitteita ja antaa suosituksia ihmisoikeusteemoista. Nämä koskevat esimerkiksi naisten, lasten ja eri vähemmistöjen oikeuksia, ilmastonmuutokseen ja digitalisaatioon liittyviä ihmisoikeuskysymyksiä sekä ihmisoikeuspuolustajien, toimittajien ja kansalaisyhteiskunnan oikeuksia ja turvallisuutta.

 

Neuvostojäsenyys on jatkumoa Suomen ihmisoikeusperustaiselle ulkopolitiikalle

Jäsenyys ihmisoikeusneuvostossa tukee Suomen ihmisoikeusperustaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimeenpanoa ja pitkäjänteistä työtä ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Suomi toimii ihmisoikeusneuvoston päätöksenteossa monenkeskisen sääntöpohjaisen järjestelmän ja universaalien ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja edistämiseksi. Tuemme YK:n riippumattomien ihmisoikeusasiantuntijoiden työtä sekä kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuspuolustajien osallistumista ihmisoikeusneuvoston toimintaan.

Ihmisoikeusneuvostossa tehtävän työn lisäksi Suomi jatkaa tulevina vuosina vahvaa tukeaan myös YK:n ihmisoikeusvaltuutetulle Michelle Bachelet’lle ja hänen toimistolleen, joilla on keskeinen rooli neuvoston aloitteiden seurannassa ja ihmisoikeuksien toteutumisessa käytännön tasolla.

Osana ihmisoikeuksiin kohdistuvia heikentämispyrkimyksiä naisten oikeudet ja sukupuoleen liittyvät kysymykset ovat erityisen paineen alaisia monenkeskisillä foorumeilla. Suomi tekee työtä sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten oikeuksien täysimääräiseksi toteutumiseksi. Edistämme syrjimättömyyden periaatetta ja haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden oikeuksia.  Myös vammaisten henkilöiden, alkuperäiskansojen ja LHBTQ+ -henkilöiden oikeudet ovat Suomen toiminnan keskiössä.

Suomi tukee vahvasti YK:n ihmisoikeusneuvoston mandaattia ottaa kantaa vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. On tärkeää, että ihmisoikeusneuvosto käy suoraa, rakentavaa vuoropuhelua vaikeistakin aiheista ihmisoikeuksien edistämiseksi.
 

Lisätietoja:

suurlähettiläs, johtava asiantuntija Paula Parviainen, ihmisoikeuspolitiikan yksikkö, puh. +358 295 350 425
tiiminvetäjä Ann-Mari Fröberg, ihmisoikeuspolitiikan yksikkö, puh. + 358 295 350 896
ulkoministerin erityisavustaja Jeri Aalto, puh. +358 50 472 0725

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].