Espanjaan ulkomailta saapuvat henkilöt velvoitetaan 14 vuorokauden karanteeniin 15.5. lähtien

Espanjan terveysministeriön 12.5. julkaiseman määräyksen mukaan Espanjaan ulkomailta saapuvat henkilöt velvoitetaan 14 vuorokauden karanteeniin perjantaista 15.5. lähtien. Määräys on voimassa koko hätätilan ja sen mahdollisten pidennysten ajan.

Karanteenissa olevan henkilön tulee pysyä asunnossaan / majoituspaikassaan rajoittaen liikkumisensa seuraaviin:

  1. Ruoka- ja lääketarpeiden sekä muiden ensiarvoisen tärkeiden tuotteiden hankinta.
  2. Terveyskeskukseen tai sairaalaan liikkuminen tarpeen vaatiessa.
  3. "Force majeure" -tilanne tai pakottava tarve.

Em. siirtymisissä hengityssuojaimen käyttö on pakollista.

Jos karanteenissa ollessa ilmenee koronvirukseen viittaavia oireita, tulee henkilön ottaa yhteyttä oman autonomisen alueensa COVID-päivystysnumeroon(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Määräys ei koske rajat ylittävää työvoimaa, tavaratoimitusten kuljettajia, lento- tai laivahenkilökuntaa eikä työtehtävissä liikkuvia terveydenhuollon ammattilaisia edellyttäen, että he eivät ole olleet kontaktissa henkilöiden kanssa, joilla on todettu koronavirustartunta.

Karanteenimääräys ei koske myöskään niitä matkailijoita, jotka palaavat maateitse Espanjan kautta omaan kotimaahansa, esim. Portugalista autolla Espanjan kautta Suomeen palaavat. Todiste kotiinpaluumatkasta tulee näyttää tarvittaessa viranomaisille.

Linkki määräykseen (BOE(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan))