Espanja ylittänee ensi vuonna EU-rajan budjettialijäämässä

Espanja ei sulje pois mahdollisuutta rikkoa 3 prosentin budjettialijäämärajaa ja arvioi EU:n suhtautuvan joustavasti sovitun rajan ylityksiin talouskriisin aikoina. Hallitukselta on tulossa uusi elvytyspaketti 27. marraskuuta.

Espanjan makrotalous on ollut hyvässä kunnossa viime vuodet. Vuodesta 2005 alkaen valtion tulo- ja menoarviot ovat olleet reilusti ylijäämäisiä keskimäärin noin 2 prosenttia BKT:sta. Julkinen velkaantumisaste on puolittunut kymmenessä vuodessa. Vuonna 1998 velan määrä ylsi lähes 70 prosenttiin BKT:sta, kuluvan vuoden kesäkuussa luku oli laskenut noin 35 prosenttiin. 

Taloustilanne muuttunut dramaattisesti 

Espanjan taloustilanne on muuttunut dramaattisesti keväästä alkaen. Erityisen voimakasta lasku on ollut kesän jälkeen. Valtion vuoden 2009 tulo- ja menoarvioesityksessä arvoitiin budjettialijäämäksi 1,5 prosenttia BKT:sta, mutta luku ei enää perustu realistisille talouden kehityksen arvioille. 

Pääministeri Zapatero antaa uuden talouden elvytyspaketin 27. marraskuuta. Siinä todennäköisesti avitetaan yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaa ja panostetaan infrastuktuuritöihin. Näiden uusien toimenpiteiden vuoksi vuoden 2009 budjettiin varatut työllisyysvarat, 40 miljardia euroa, eivät riitä. EU-tasolla, kasvu- ja vakaussopimuksessa sovitun 3 prosentin alijäämärajan mahdollisesta ylittämisestä kertoi 18. marraskuuta talous- ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Carlos Ocaña. 

Ocaña korosti, että talouden elvyttäminen on Espanjassa mahdollista monen vuoden budjettiylijäämän ansiosta. Espanja ei siis sulje pois mahdollisuutta livetä Lissabonin tavoitteista. 

Ocana korosti myös, että Espanjalla ei voi olla kovin toisensuuruista budjettialijäämää kuin euroalueella yleensä, mutta vakuutti samaan hengenvetoon, että monet EU-maat joutuvat todennäköisesti ylittämään kolmen prosentin alijäämän vuonna 2009. Ocana kertoi myös EU:n talous- ja rahakomissaari Joaquín Almunian todenneen, että EU suhtautuu joustavasti rajan ylittämiseen poikkeuksellisen voimakkaan talouskriisin aikoina.