Ulkoministeriön uusi maksuasetus voimaan syyskuussa

Ulkoministeriö on antanut asetuksen ulkoasianhallinnon suoritteiden maksuista vuosina 2020—2022. Uusi maksuasetus korvaa vanhan ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksuista annetun ulkoasiainministeriön asetuksen (377/2014). Uusi asetus tulee voimaan 1.9.2020 ja on voimassa 31.12.2022 saakka.

Uudessa asetuksessa säädetään ulkoasiainhallinnon maksuista lukuun ottamatta oleskelulupamaksuja, kansalaisuusasioiden maksuja sekä viisumimaksuja, joista säädetään muualla laissa tai EU-lainsäädännössä.

Uusi asetus vastaa pääosin nykyistä asetusta, mutta siihen on tehty eräitä sisällöllisiä ja rakenteellisia muutoksia. 

Edustustojen väestötietojärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen (128/2010) 34 §:ssä tarkoitettujen väestötietoilmoitusten välittäminen muuttuu uuden asetuksen voimaantullessa maksulliseksi (30 euroa). Mikäli välitystehtävä liittyy toisen konsulipalvelun antamiseen, säilyy palvelu kuitenkin edelleen maksuttomana.   

Uuteen maksuasetukseen on lisäksi tehty joitakin maksutarkistuksia ottaen huomioon yleinen kustannuskehitys.  

Lisäksi asetuksessa säädetään julkisuuslain perusteella annettavien suoritteiden maksuista sekä ns. yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 nojalla annettujen suoritteiden maksuista.